Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

Black and White

tiistai 5. maaliskuuta 2013

Black and White

Tänään olin reipas ja aloitin urakkani Aalto-yliopiston ennakkotehtävien parissa. Aloitin vaikeimmasta, valokuvaustehtävästä johon mulla ei ollut mitään megahyvää ideaa. Tehtävänantonahan on seuraava: "Kuvaa kolmen valokuvan sarja, joissa kaikissa esiintyy sama ihminen/ihmiset. Ilmaise kuvillasi kolmea eri näkökulmaa tai teemaa: muisto, läheisyys, ulkopuolisuus. Anna sarjallesi nimi."

Moni Suomessa toteuttaa tämän luultavasti pyytämällä jotakin tuttavaansa malliksi ja lavastamalla kuvat. Reissun päällä ei oikein onnistu (varsinkaan jos varsinaisia ideoita ei ole...), joten itse päätin toteuttaa tämän lähtemällä kaduille vaanimaan ihmisiä ja toivomalla parasta. Mulla kävikin vähän tuuri löytäessäni Plaza de Armasilta mielenkiintoisen naisen kolmen lapsen kanssa ja onnistuin jopa selittämään tilanteeni ja kysymään luvan kuvata espanjaksi ja nainen tuntui jopa ilahtuvan ajatuksesta. Ihanaa vaihtelua bolivialaisten jälkeen, jotka kipittivät karkuun jo kilometrin päässä kameran nähdessään.

Päivän kuvasaldoa olisikin tässä, olkaa hyvät














Olosuhteisiin nähden olen kuviin ihan tyytyväinen ja toisaalta myös koen, että kirjalliset tehtävät tulevat olemaan enemmänkin mun vahvuus (onneksi valokuvausta on vain yhden tehtävän verran). Lisäksi viimeinen, viides tehtävä tulee olemaan videointitehtävä ja siihen mulla on jo aika hyvä idea ja haastateltava valmiina, toivotaan että käytännön toteutus onnistuu.

Tänään en sen kummempia puuhaillutkaan, kävin leikkauttamassa otsatukan, hakemassa pyykkejä, tein yliopistohaun ja skypettelin ihanan Sannin kanssa. Samantha ja Karina jatkoivat aamulla matkaa, joten nyt on helppo olla taas epäsosiaalinen ja keskittyä olennaiseen. Nyt nukkumaan ja huomenna hommat jatkuvat kirjallisten parissa.

Tunnisteet:

4 kommenttia:

5. maaliskuuta 2013 klo 9.52 , Blogger Eveliina kirjoitti...

Hienoja kuvia!! :)

 
5. maaliskuuta 2013 klo 16.31 , Blogger Laura kirjoitti...

Kiitos! Itse lähdin vähän pettyneenä kaupungilta, kun jäi fiilis ettei sitä "The Otosta" kuitenkaan tullut, mutta purettuani kuvat koneelle totesinkin että ihan kelvollisia niistä taisikin tulla :)

Olipahan vaan viikon haaste mun espanjalla selittää tuolle naiselle, että jatkaa vain mitä olikaan tekemässä ja mä vain seurailen kauempaa ja kuvailen, aluksi kun hän halusi alkaa perhepotretissa mulle poseeraamaan, heh.

 
6. maaliskuuta 2013 klo 11.35 , Blogger Erika kirjoitti...

Hei ihan törkeen mahtava blogi sulla! Itekin haaveilen samantyylisestä pitkästä kaukomatkasta ja tää sun blogi vaan vahvistaa mun matkakuumetta ja seikkailunhalua. Aivan tajuttoman upeita kuvia noissa aikasemmissa postauksissa, voi kun itekin pääsisin tollasia maisemia ihailemaan. Selaisin koko blogin läpi heti, jos mun ei pitäis lukea muutaman tunnin päästä alkavaan fysiikan tenttiini, mut palaan kyllä illalla lukemaan loputkin postaukset :D Sait uuden seuraajan, ootan innolla uusia postauksia!

 
6. maaliskuuta 2013 klo 16.15 , Blogger Laura kirjoitti...

Voi kiitos kovasti ihanasta kommentista! Reissuun vaan, loppujen lopuksi kaikki on kuitenkin vaan omasta päättäväisyydestä ja priorisoinnista kiinni :)

 

Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu