Salar de Uyuni

Eilen päättyi eeppinen neljän päivän jeeppireissu, joka huipentui itse suola-aavikkoon viimeisenä aamuna. Muuten ajeltiin mitä erilaisimmissa maisemissa aina vuoristoista erämaahan. Matkan varrelle sattui vaikka ja mitä, laamoja, flamingoja, tulivuoria, geyserejä, kuumia lähteitä, outoja kiviä, laguuneja... Kyllä luonto sitten voikin olla uskomaton! Meillä kävi tuuri ja meidän valitsema retkenjärjestäjä oli parempi kuin hyvä. Meidän kuski Victor selvitti mitä haastavimmatkin joet ja kuopat joiden yli piti ajella ja meidän kokki Soleda teki uskomattoman hyvää ruokaa. Aikaisemmasta poiketen seuranani ei ollutkaan kolme ranskalaista, vaan yksi ranskalainen, hieman reilu kolmikymppinen Jonathan sekä kaksi 22-vuotiasta israelilaista, Kfir ja Geva, joiden kanssa tulin hirmu hyvin juttuun. Israelilaiset ovat muuten suorastaan ilmiö Etelä-Amerikassa. Siinä missä eurooppalaiset lähtevät opiskelujen jälkeen tai niiden välissä reissaamaan, israelilaiset lähtevät reissaamaan kolmivuotisen (tytöillä kaksi) armeijan jälkeen - ja lähes poikkeuksetta Etelä-Amerikkaan. Jossain jopa kyltit ovat ibun kielellä, huvittavaa. Mäkin opin jo liudan tosi tarpeellisia lauseita ibuksi, joista ehkä näppärin oli "eifo Jon?", eli "missä Jon?", koska se oli koko ajan hukassa ja sitä sai aina odottaa, heh.

Oikeastaan reissusta on melkein turha kertoa enempää, kuvat tehköön sen puolestani. Niitä on muuten paljon!

Päivä 1, lauantai

Lähtö oli aamulla kello kahdeksan Tupizasta. Ekana päivänä ajettiin eniten, pääasiassa vuoristomaisemissa. Kivuttiin  samantien yli neljään kilometriin, mikä tuntui heti päässä. Illalla kaikki meidän porukasta popsi aspiriinia nassuun päänsäryn taltuttamiseksi. Onneksi Burana riitti mun tapauksessa ja seuraavina päivinä en enää tuntenut korkeutta.  Päivän aikana riitti vähän myös äksöniä, kun aamupäivästä meidän perässä ollut jeeppi simahti ja he joutuivat odottamaan pari tuntia uutta autoa. Myöhemmin me löysimme tieltä paikallisen miehen, joka oli kaatunut mopolla ja murtanut jalkansa. Käytiin hakemassa apua läheisestä kylästä.

Ekan päivän teema tuntui olevan laamat. Niitä oli paljon ja kaikkialla.

Mä en osaa enää päättää onko koala vai laama mun lempparieläin. Kattokaa nyt miten suloinen, ei hellantutteli sentään!

Lounastauko

Tästä tuli mulle mieleen vain se dna:n (?) mainos, "Run lama, run!"

"Kummituskylä" josta asukkaat olivat taikauskoisina muuttaneet joitain satoja vuosia sitten pois

Päivä 2, sunnuntai

Toisena päivänä nähtiin paljon laguuneja ja flamingoja sekä käytiin pulahtamassa kuumassa lähteessä, mikä oli mulle aika huippujuttu. Kuinka usein pääsee köllimään kuumassa vedessä ja katselemaan samalla lumihuippuisia vuoria?

Aamulla startattiin seitsemältä, tässä auton pakkailua menossa meidän majatalon pihassa. Majoitukset olivat hyvin simppeleitä. Normivessat löytyi, ei suihkua ja valot toimivat generaattorilla klo 19-22. Muuten sähköä ei ollut.

Löydettiin taas pari laamaa, vaihteeksi. Yritäpä laskea kuinka monta.

Voin kertoa, että iltaisin ei muuten enää lasketakaan lampaita. Nyt lasketaan laamoja!

Ja vaihteeksi mun koiratutka oli päällä. Tällä kaverilla oli takkikin, iik!

Päivän eka laguuni, jonka nimeä en kyllä tiedä

Victor venailemassa kun turistit räpsii pähkinöissään kuvia flamingoista

Sit se kuuma lähde, huisia! Mun kanssa polskimassa Kfir ja Geva.

Kfir, minä, Jon ja Geva

Geysir! Tuolla muuten haisi ihan mädälle kananmunalle.

Laguna Colorada, toisen päivän viimeinen pysäkki

Laguna Colorada, mun lemppari kaikista laguuneista. Miten vesi voi olla punaista?

Meidän poppoo: Kfir, minä, Geva ja Jon

 Päivä 3, maanantai

Maanantaina maisemat alkoivat muuttua vähän erämaahenkisemmäksi ja tasaisemmaksi maastoksi, jota ympäröivät enää vuoret. Nähtiin paljon isoja, hassuja kiviä ja edelleen jatkettiin muutamilla laguuneilla. Illalla saavuttiin päätöspistekaupunkiimme Uyuniin, jossa oli modernein hostelli siihen saakka: meillä oli sähköt ja lämmin suihku (josta tosin piti maksaa 10 bolivianoa, eli noin euro)! Illalla meillä oli pieni fiesta, koska Kfir täytti 23.

Tyhjyyttä

"Arbol de Piedra", kivi jonka kuuluisuuden syytä en ikinä tajunnut.

Hassu pupun tapainen eläin, jonka nimeä en tiedä. Näitä nähtiin muutamia. Miksi sillä on pitkä häntä?

Laguna Honda

Joku peuran tapainen eläin, jonka nimeä en enää muista

Flamingolaguuni

Varokee laamoja! Ne muuten tosissaankin syöksyili millon mistäkin auton eteen ja ne muuten voi juosta uskomatton kovaa ja hypätä tosi korkealle. Jänniä eläimiä.

Huipulla, ainaski melkein!

Kokalehtiä. Näitä pistettiin poskeen kans, jotta ohut ilma ei pistäis huimaamaan. Nämä myös vie pois kylmän ja nälän tunteet, olematta kuitenkaan vielä huumetta. Näitä siis pistettiin poskeen ja imeskeltiin 10-30 minuuttia ja sylkäistiin pois. Itse en kyllä tuntenut niiden auttavan mitenkään erityisesti ja sitä paitsi ne maistuivat pahalta.

Kondorikivi

Tasankoa, tasankoa, tasankoa

Junien hautausmaa Uyunissa

Täs mää oon ilonen!

Päivä 4, tiistai

Tiistaaamuna oli lopulta koko reissun odotetuin osio: itse suola-aavikko Salar de Uyuni. Herättiin neljältä ja puoli viideltä lähdettiin ajamaan kohti Salaria. Pilkkopimeää ja jääkylmää - ei kivaa. Huristeltiin suolahostellille syömään aamupalaa ja katsomaan auringonnousua ja lämpötilankin nopeasti noustua mäkin aloin jo vähän innostua. Lopulta maisema oli mun mielestä itseasiassa vähän kuin jäätynyt järvi talvella Suomessa. Aikamme leikittiin kameralla, kunnes joskus kymmenen jälkeen lähdettin ajelemaan takaisin hostellille. Lounastettiin ja reissu oli kaput! Päivä norkoiltiin Uyunissa kahvilassa korttia pelaten, nettipaikassa surffaillen ja illallistaen (maistoin laamapaistia, oli ihan kuin lammasta) Kfirin ja Gevan kanssa kunnes erkaannuttiin omiin busseihimme. Matkalla asemalle arviolta viisivuotias pikkupoika syöksyi ampumaan meitä vesipyssyllä ja jahtasi meitä huutaen ja nauran - nyt ymmärrän miksi Etelä-Amerikka mielletään usein vaaralliseksi mantereeksi reissata, heh. Itse jatkoin matkaa yöbussilla kohti pääkaupunki La Pazia, jonne oli 13 tunnin matka (100 bolivianoa/n. 10e)

Oisko tää se kuuluisa sininen hetki?

Aamupalaistamassa reippaana viiden maissa aamulla suolahotellilla

Ei sit pissitä sinne, niih!

Minä, Victor ja Kfir

Viinipullosta saatiin revittyä iloa yllättävänkin pitkäksi aikaa. Lopulta toki tyhjättiin se, mikä oli mulle kyllä ensimmäinen kerta näin niin kuin aamukahdeksalta.

Suolan kuviot oli hassuja

Osa aavikosta on näin sadekaudella veden peitossa, mikä antaa aavikolle kunnian olla "maailman suurin peili."

Making of, haha

Siinä sitä on, suolaaaaa!

Baari Uyunissa, jonka mainostekstit oli aika...mielenkiintoisia

Sellainen oli reissu ja oli kyllä yksi koko matkan kohokohdista. Uskomattoman erilaista luontoa voikin löytyä yhdestä maasta. Kokonaisuudessaan reissu maksoi 1295 bolivianoa eli noin 140 euroa, johon sisältyi kaikki aina kuljetuksista, majoituksiin ja ruokiin. Lisäksi piti maksaa ainoastaan sisäänpääsy luonnonsuojelualueelle, joka oli 150 bolivianoa (n. 15e)

Tänäaamuna saavuin siis La Paziin ja löysin melkeinpä vahingossa tosi kivan hostellin läheltä bussiasemaa. Suunnittelin alunperin viettäväni täällä kaksi yötä, mutta taidankin viettää ainakin kolme. Täällä on jopa  toimiva netti, luksusta! Täällä myös on ilmainen pannukakkuaamupala ja iltaisin ilmaista olutta, joten mikäs täällä ollessa. Saatiin rannekkeet tuota olutta varten ja siinä lukee "If you find me lost or drunk, please, return me to the following address." Pitäisikö tässä vaiheessa itkeä vai nauraa?

Täällä ei juurikaan suunnitelmia ole. La Pazissa on "maailman vaarallisin tie", jolla voi käydä vuoristopyöräilemässä, mutta se ei oikein mua kiinnosta. Ois myös kiipeilyä ja vaellusta lähialueiden viidakoihin, mutta nyt Salarin jälkeen on ihan kiva vaan olla muutama päivä. Iloinen yllätys oli käynyt myös mun pankkitilillä, kun vakuutuksesta sain rahaa mm. Laosissa rikkoutuneesta kamerasta, kastuneesta kirjasta ja sairaalakuluista Indonesiassa. Buenos Airesissa tein vahinkoilmoitukset ja noin viikossa rahat olivat tilillä, pisteet Pohjolalle! Niinpä tänään lähdin kamerakaupoille ja nyt olen onnellinen uuden Canonin pokkarin omistaja! Hauskaahan tässä myös on se, että lähes sama kamera joka multa hajosi, maksoi täällä 120 euroa vähemmän kuin mitä siitä itse maksettiin... En valita! Maksoin lopulta siis kamerasta koteloineen 950 bolivianoa eli noin 103 euroa (kotelo 5e, muistikortti sisältyi hintaan). Kadulla saman kameran olisi saanut jopa 150 bolivianolla (15e), mutta niin halpa hinta kyllä pisti niin pahasti epäilyttämään, että skippasin suosiolla.

Huomisen suunnitelma on se, että ei ole suunnitelmaa! Ehkä etsin jonkun paikallismarketin ja käyn shoppailemassa. Meinasin pistää kaikki lämpimät vaatteet postissa Suomeen kunhan näiltä viileämmiltä vuorilta jatkan takaisin lämpöön ja samaan pakettiin mahtuisi vähän tuliaisi itselleni... :)