Perussa jälleen, vaan ei kauaa

Montanitassa juhlittiin, rentoiltiin, vietettiin grillijuhlia ja nautittiin elämästä. Sunnuntaina otinkin suunnaksi jälleen Liman ja 33 tuntia myöhemmin bussi saapui kaupunkiin. Matkalla mm. hondurasilainen tyttörassu jäi rajalle viisumiongelmien vuoksi ja jenkkinainen pisti metelin laukkutarkastuksessa luullessaan, että meidät ryöstetään. Lopulta näppäränä hän päätti ottaa valokuvia - kyllä, valokuvia viranomaisista rajalla. Jopa minä tajuan, että se on yksi niistä asioista, joita täällä päin ei ikinä kannata tehdän viranomaisten kanssa asioidessa. Pitkien kuulustelujen jälkeen päästettiin nainen takaisin bussiin ja matka jatkui. Matka vielä huipentui siihen, että mun matkakaverin, hollantilaisen Robin kännykkä pöllittiin. Semmonen reissu se.

Eilen lähdin israelilaisen Hadarin kanssa kohti Liman yhtä suurinta ostoskeskusta, Jockey Centeriä. Mulla on ollut jo kova ikävä kunnon shoppailua ja tähän saakka olen ajatellut, että moiseen lystiin mulla ei tule olemaan varaa pitkiin aikoihin. Nyt kuitenkin kun kesällä olenkin palkkatöissä päätin, että nyt mennään törsäämään ja pistetään rahaa palamaan. Enää reilu pari viikkoa jäljellä, joten vähän lihonuttakin rinkkaa jaksaa sen ajan jo kantaa. Meidän reissu ei vaan mennyt ihan suunnitelmien mukaan ja palattiin melkein tyhjin käsin. Ostoskeskus oli kyllä valtava, mutta kaikki liikkeet olivat mahdottoman kalliita eikä oikein meidän makuun. Ainoat tutut liikkeet olivat Zara ja Mango, mutta nekin tuntuivat olevan täynnä vain neuleita ja muita syysvaatteita ja mitä mä niillä teen kesän tullessa? Kuitenkin meillä oli kiva päivä ja lopulta kuitenkin ostin sen, mitä eniten lähdin etsimään: uuden kameran! Ensi postauksesta lähtien lupaan siis jälleen kuvia!

Kuitenkin koko päivä onnistuttiin huristelemaan paikallisilla, mikä on jo seikkailu sinänsä. Paikallisliikennehän täällä tarkoittaa lähinnä isoja pakuja, jotka nappaa ihmisiä kyytiin ja tiputtaa niitä ihan mihin vaan. Reittejä ei paikallisetkaan kovin hyvin taida tietää, sisällä oleva rahastaja vain huutaa katujen nimiä mihin suuntaan auto kulkee. Mutta perille päästiin parilla vaihdolla ja vielä takaisinkin hostellille, saavutus sinänsä. Yksi kyytihän tosiaan maksaa yhden solin, eli noin 30 senttiä. Taksikyyti olisi ollut 6-10 euroa/suunta, joten kannattaahan tuo.

Eilenillalla tuli taas juhlittua elämää ja puoli-ilmaista happy houria ja tänäaamuna lupasin taas jälleen kerran ties kuinka monetta kertaa jo, etten ikinä enää pelaa beerpongia, sen verran petollinen peli mun pelitaidoilla. Meinasin tänään mennä Robin kanssa katsomaan kaupungin keskustaa, mutta meillä oli niin karmivat olot tänäaamuna, että se ikäänkuin sitten  jäi. Kirjauduin ulos hostellista päivällä, käytiin vähän kävelemässä ulkona Robin ja Hadarin kanssa ja loppupäivän olen lähinnä maannut hostellin sohvilla. Kahdesti tuli Limassa käytyä ja ikinä en sitä kuuluisaa keskustaa nähnyt. Onpa syy tulla tänne joskus vielä kolmannenkin kerran! Lisäksi olisin halunnut käydä uimassa merileijonien kanssa, mutta mikään yrityksistä joille laitoin meiliä muutama päivä sitten ei vastannut mulle, joten olkoon. Jos eivät asiakkaat ja niiden rahat kelpaa niin ei sitten.

Nyt sitten tapan aikaa hostellilla ja pian huristelen lentokentälle, lento lähtee yhdeltä yöllä. On aika viimein jättää Etelä-Amerikka. Veikkauksia mistä herään huomenaamuna?

Ai niin! Rob kertoi lukeneensa jostain tutkimuksesta, jonka mukaan suomalaiset ovat maailman iloisinta kansaa (todella outoa mun mielestä). Itse hämmästelin vain sitä, että eikös Suomi nimenomaan ole tunnettu masentuneista ihmisistään ja korkeista itsemurhaluvuistaan. Lopulta tultiin lopputulokseen, että ehkä kaikki onnettomat tekevätkin itsemurhan ja jäljellä on vain iloisia ihmisiä! Loogista? Heh. Kyllä, olen väsynyt, alkaa jutun taso olla sitä luokkaa, ettäh...

Haaveista totta

Ihan alkuun pieni arvoitus. Vilkaiskaas kahta seuraavaa kuvaa ja koittakaa arvata mitä tein tänään (tämä on muuten tosi vaikea!)

Mancora on tosi turistoitunut paikka ja siksi olinkin lentää pyllylleni hämmästyksestä kun menin rannalle aamulla ja näky oli tämä. Missä ihmiset?!

Tämmönen näky odotti myös melkein suoraan hostellin edessä.

Arvaatteko?


Lopputuloshan oli tämä:

Voi juku miten olen onnellinen nyt. Buenos Airesin laukkakilpailuiden jälkeen en uskonut enää sen veroista hevoselämystä tällä reissulla saavani, mutta kyllä tämä pisti aika kovan vastuksen. Kuinka moni heppatyttö ei muka ole haaveillut autiolla rannalla laukkaamisesta kohti auringonlaskua? Mun bucket list vaan lyhenee lyhentymistään. Mulla sattui tuuri ja mun ratsu Felipe oli ihan loistava persoona, vähän villi, mutta hyvällä tavalla. Pukkeja tuli kun en antanut laukata ja kun viimein laukattiin niin sit muuten kans laukattiin - mokoma poni kiisi hirmuista kyytiä! Ei tuo ehkä ihan enää poni ollut, mutta siinä 150cm tuntumissa, eli ei koolla pilattu. Lisäksi hepoilla oli niin menohaluja, että käytännössä ravattiin koko tunti. Kivaa Kambodzan ja Bolivian laiskojen ponivätyksien jälkeen, joilla tuntui kunto loppuvan jo puolen tunnin kävelyn jälkeen. Aluksi yritin saada hevosen vaan vuokralle tunniksi, mutta biitsin pojat eivät suostuneet. Vaihtoehdot olivat joko, että joku pojista tulee kävellen mukaan, mutta se ei hirveästi houkutellut, koska siten meno on kovin hidasta. Toinen vaihtoehto oli, että poika tulee mukaan hevosella, mutta se maksaa kymmenen solea lisää ja siihenkään en suostunut. Hetken intettyäni vuokrausideaa poika hyppäsi hevosensa selkään ja totesi, että selvä, nyt mennään maksoit kymppiä tai et. Ja sit mentiin. Lopulta hintaa tunnin reissulla oli noin 9e, mikä musta oli vähän siihen nähden, että muuten Mancorassa tuntuu hinnat olevat muuta Perua korkeammat.

Tämän voimalla leijun metrin maan yläpuolella varmaan vielä viikonkin päästä. Joka tapauksessa, eilen saavuin Mancoraan lopulta siinä kahdeksan maissa ja jostain syystä olin niin poikki, että kävin vaan ulkona syömässä ja painuin pehkuihin. Loki-hostelli täällä on tosi makea, ihan kuin kalliimpikin lomaresortti. Löytyy allasalue, suora yhteys merenrantaan, valtavat riippumattoalueet ja baarista voi piikkiin hakea syötävää ja juotavaa pitkin päivää (vaarallista...). Mitä muuta tarvitsee? Hintaa tosiaan vähän päälle 8e/yö kuuden hengen dormissa ja aamupala sisältyy hintaan. Tämä päivä menikin muuten vain altaalla aurinkotuolilla lojuen ja altaassa polskien ja vesilentopalloa pelaten israelilaisten kanssa. Tänä iltana täällä olisi tiedossa Havaiji-bileet.

En ole ikinä nähnyt koirien viihtyvän meressä kovin syvällä, korkeintaan vähän kierivän vesirajassa. Nuo saksanpaimenkoirat sen sijaan olivat hulluna kepin perään ja uivat ihan uskomattoman isojen aaltojen läpi sitä hakemaan.

Näkymä mun huoneen parvekkeelta

Mun upouusi kamera oikuttelee. Oikeesti?! Mua seuraa joku paha kamerakarma. Mä en tiedä miksi, mutta välillä tulee teksti "objektiivivirhe" ja se yrittää itsekseen sulkea objektiivia, mutta ei kykenekään vaan pitää ihan karmivaa räksättävää ääntä. Jotenkin sitä tökkimällä oon sen lopulta aina saanut sisään ja sit se on aina jonkin aikaa toiminut. Ettei objektiivin väliin olisi joku hiekanmuru joutunut tai jotain? Toivotaan, että se menee ohi tai kestää edes Suomeen asti, että voin kiikuttaa sen johonkin korjattavaksi. Kuinkakohan monta kameraa vakuutusyhtiö voi korvata yhden reissun aikana? :D Mun seuraavan matkavakuutuksen ehtoihin varmaan yhtiö lisää jo kohdan "ei korvaa kameroita."

Lisäksi mulla on pieni pulma. En osaa päättää lähdenkö huomenna Ecuadoriin vai odotanko maanantaihin ja jatkankin pakulla matkaa parin italialaisen ja chileläisen kanssa, kun ne tulevat silloin tänne Mancoraan. Lobitoksessa tutustuin Jacopoon ja he matkustaavat campervan-teltta yhdistelmällä ja kutsui mut mukaan Ecuadorin osiolle. Kuulostaa ihan hirmu mahtavalta, mutta ongelma on se, että mulla on vain kaksi viikkoa Ecuadorissa ja tietysti haluan nähdä mahdollisimman paljon. Pojat taas ovat surffareita ja reissaavat ainoastaan isojen aaltojen perässä ja suht hitaalla temmolla. En tiedä niiden tarkkaa suunnitelmaa (tuskin niillä edes on sitä), ja ja... Itse haluaisin käydä ainakin Banosissa ja Quitossa sisämaassa ja muun ajan viettää rannikolla, ei niin väliä missä. Mutta jos pojat rannikolla reissaavat, ehkä liityn heidän seuraan ekaksi viikoksi ja sitten toiseksi viikoksi jatkan itsekseni Quitoon ja Banosiin. Ehkä odotan maanantaihin ja kun kuulen poikien matkasuunnitelman ja muun, päätän. Löhöillään nyt sit siihen asti Mancorassa.

Mitä muuten pidätte uudesta ulkoasusta? Oli tarkoitus vaihtaa vain banneri (kiitos paljon siitä, Miretta!!), mutta sitten innostuinkin pistämään koko sivun uusiksi.

Se liikkuu sittenkin!

Tänään on se päivä. On aika jättää autiomaa taakse ja alkaa etenemään. Huilitauko pidetty ja nyt reissataan taas! Melkein ahdistaa, jotenkin matkustus tuntuu taas kauhean työläältä nyt kun on eletty helppoa ja laiskaa elämää paikoillaan kolme viikkoa. Mielessä kävi tänne jääminenkin, mutta kun on nähnyt miten niin monet ihmiset on tänne jämähtäneet kerta toisensa jälkeen monista lähtöpäätöksistä huolimatta ja päätin että minä pidän nyt edes pääni ja jatkan matkaa. Lunakin on naapurissa edelleen, vaikka hänen piti lähteä pari viikkoa sitten. Tosin hän ilmeisesti toivoo, että Delfin lähtisi reissaamaan Boliviaan myös, jostain syystä Luna taitaa vähän kammota yksin matkustusta. Mutta siis, jos en nyt reissaisi enää, jälkeenpäin harmittaisi.

Hei hei kotiranta. Tuolla ei tarvinnut tilasta tapella.

Viime päivinä ollaan mm. vietetty Lunan synttäreitä. Meillä oli mahdottoman mukavat kekkerit rannalla nuotion ääressä ja en edes tiennyt Lobitoksessa olevan niin paljon nuoria! Kolmisenkymmentä ihmistä lopulta kokoontui sinne ja oli tosi kivaa. Törmäsin suomalaispariskuntaankin, jotka työskentelevät naapurihostellissa ja tuntuipa muuten suomen kieli puhuttuna taas tönköltä. Kirjakieli on kyllä kaunista kuin mikä, mutta puhekieltä joutuu nykyään hetken jo maistelemaan suussa, ennnen kuin tuntuu taas luontevalta. Suomen puhekieli ei vaan ole kovin nättiä mun mielestä.

Tosi selvää kuvamateriaaliakun valaistus oli ihan hirrrveen hyvä. Fahed, Delfin, Luna ja Lia.

Charlotte (jolla on 26 kg painoinen rinkka ja vaatteita koko painon edestä, huh sitä määrää! Olen ehkä vähän lainaillut välillä, ihan pikkiriikkisen vain), Saskia ja minä.

Lia, Charlotte, Saskia ja minä

Päivänsankari Luna ja Julian.

Kekkereistä uupunut Peanut, joka muuten on Lunan koira. Luna sen poimi mukaansa farmilta, jossa työskenteli Ecuadorissa ja meinaa sen ottaa mukaansa Saksaan.

Synttärikekkereitä seuraavana päivänä vieteltiin tyttöporukalla beauty-iltapäivää. Mentiin rannalle tekemään hiekkakuorinta maito-hunaja-hiekkamössöllä, kipattiin kylmää teetä hiuksiin ja sen sellaista. Lopuksi polskittiin meressä, josta muuten on viimeisen viikon aikana tullut ikävän kylmä. Talolla sitten vielä leviteltiin aloe veraa iholle (siis ihan siitä oikeasta kasvista) ja tehtiin kasvonaamiot. Olipas mukavaa. Naapurin hollantilaisnaisen Saskian argentiinalaismieheke Julian oli vielä tehnyt meille lettuja, mikä kruunasi illan. On muuten älyttömän hyvää, kun pistää lettujen sisään tuorejuustoa, muussattua avokadoa ja pippuria, kokeilkaapa!

Hiekkakuorintaa

Koirat jostain syystä rakasti tuota mössöä ja tuli nuolemaan sitä

Kasvonaamiot! Minä, Luna ja Delfin.

Eilen maltillisesti juhlittiin mun tämänpäiväistä lähtöä. Mentiin naapurihostelliin La Casonasiin hengailemaan, pelattiin vähän pöytäfutista ja biljardia. Oli ihan mukava ilta, mitä nyt meidän pomo alkoi avautumaan mulle kuinka olen ollut mukava työntekijä ja oispa kiva jos jäisin ja voisi kuulemma lennättää mun hevosenkin tänne jos yhään helpottaisi. Saattoi olla hieman alkoholilla osuutta asiaan. Tapasin myös perulaisen arkkitehdin, joka innostui höpöttämään mulle ummet ja lammet suuresta idolistaan Alvar Aallosta.

Me Fahedin kanssa hävittiin aika pahasti, lähinnä mun maalivahtitaitojen ansiosta... Hups.

Nyt sitten menen viikonlopun viettoon pohjoisemmaksi Mancoraan, joka on vain 1,5 tunnin ajomatkan päässä. Tarkoitus ainakin olisi, Cesar ja Fahed ovat vain kadonneet enkä viitsi lähteä hyvästelemättä (enkä jaksa kävellä rinkan kanssa bussipysäkille, joten odotan autoa) ja kello on jo kolme ja mua vähän ottaa päähän. Anyway, Mancora on noin 8500 hengen pikkukaupunki (vai kyläksikö pitäisi sanoa?), joka on nykyään tosi turistoitunut. Aurinko, ranta ja surffaus ovat paikan avainsanat. Meinasin sinne mennä viikonlopuksi rentoutumaan ja nauttimaan auringosta hostellin uima-altaalle ja aurinkotuoleille. Sunnuntaina tai maanantaina jatkan Ecuadoriin, jonne mulla ei juuri suunnitelmia ole. Ehkä keksin jotain Mancorassa, ehkä vasta Ecuadorissa. Siellä mulla harmillisesti on vain kaksi viikkoa aikaa ennen paluuta Limaan nappaamaan mun lento, joka lähtee 25. päivä. Alunperinhän tosiaan suunnittelin reissavaani Ecuadorissa ainakin kuukauden, mutta kappas vaan kun jumahdin Peruun kuudeksi viikoksi... Onpahan hyvä syy tulla uudestaan Ecuadorin ja Kolumbian reissulle joku kaunis pävä.

Haastetta kehiin!

1. Kiitä antajaa ja linkitä bloggaaja, joka antoi haasteen sinulle.

  Muchas gracias vain, Miretta!

2. Kirjaan tähän viisi blogia, jotka haastan:

Nyt en kyllä jaksa haastaa ketään, valitan

3. Toivo, että ihmiset joille jätit palkinnon antavat sen eteenpäin.


Ööö, okei?

Viisi asiaa, joita tarvitsen päivittäin: (tämän hetkisessä olinpaikassani)

- Bikinit - Muita vaatteita ei tarvitse. Niissä nukutaan, uidaan ja eletään.Tosin useimmiten joku paita eksyy päälle myös. Housuja en tosin muista käyttäneeni piiiiitkään aikaan ja se on kivaa se.

- Mangot Aamu ei käynnisty kunnolla ilman mun aamupäivämangoa aamupalan ja lounaan välissä siinä 11 aikaan. Nam!

- Pääsykoekirjat ja muistiinpanovälineet Kyllä - pänttäys on käynnissä täydellä teholla

- Läppäri Niin, tunnustan, ilman en oikein osaa olla. Sähköposti ja facebook tulee tsekattua joka päivä ja läppäriltä katson myös telkkaria melkein päivittäin täällä kun päivät ovat melko leppoisia ja pitkiä.

- Tee Addikti kun olen

(miksi 2/5 liittyivät ruokaan ja syömiseen?!)

Mun aamupäivät: pänttäystä ja mangoa

Viisi kirjaa, joita suosittelen muille: 

- First They  Killed My Father - Loung Ung Pysäyttävä kertomus Kambodzan lähihistoriasta lapsen näkökulmasta kerrottuna.

- Alkemisti - Paulo Coelho Täydellistä matkaluettavaa syvällisine pohdintoineen elämästä. Luin kertaalleen reissun alussa ja aion lukea uudestaan heti Suomeen palattuani.

- Paikka vapaana - J.K. Rowling Muuten vain loistava romaani pienestä kyläyhteisöstä, jossa lopulta kaikkien tarinat kietoutuvat yhteen. Mielenkiintoista lukea viimein Rowlingilta muutakin kuin Harry Pottereita.

- Liisan seikkailut ihmemaassa - Lewis Carrol Olen aina inspiroitunut hurjasti saduista ja edelleen ne kiehtovat. Liisan seikkailuita rakastin nuorempana ja rakastan edelleen ja kirjan kuvitus on ihana! Myös Disneyn leffoista Alice in Wonderland on ehdoton lemppari olllut aina, harmi että Tim Burtonin versio oli melkoinen pettymys.

- Ihanasti hukassa ja miten sieltä pääsee pois - Merja Mähkä Matkakertomus erään toimittajan maailmanympärysmatkasta, joka itseäni innosti kovasti ennen lähtöäni

Jaa, miten niin tylsää töissä? Pari päivää sitten syntyi heppa pienenä oheisaktiviteettina koneen jökkiessä. Lieventää mun heppaikävää nyt sitten täällä ja saa kysyviä katseita osakseen.

Tyypillinen aamupala, teetä, muroja, soijajogurttia ja banaani.

Viisi materialistista joululahjatoivetta:  Apua, tämä on vaikea, tien päällä kun ei mitään oikein tarvitse ja kauhean vaikea ajatella mitä tulen Suomessa tarviimaan! Tällä hetkellä haaveilen lähinnä vain uusista nahkasandaaleista ja toisista shortseista. Yritetään...

- Jotain huonekaluja ja sisustusjuttuja - Muutto on syksyllä edessä ja ainakin jotain hankintoja tehtävä. Sohva ainakin ensimmäisenä tulee mieleen. Oma telkkarikin voisi olla kiva. Untuvapeitosta haaveilen myös yhä. Vaikea muuten sanoa ennen kuin on kämppä.
- Pentikin Vanilja-astiasto- Astiaston keräilyä en ole vielä aloittanut, mutta tämä tulee melko varmasti olemaan mun valinta   - Ratsastusvaatteita - Tiedän tarvitsevani ainakin yhdet uudet housut sekä kesä- ja syysratsastustakin. Uusi kypärä ja saappaanvarretkin olisivat kivat. Lissu haluaisi uuden sadeloimen.

En mä tosiaan tietääkseni muuta materiaa tarvitse? Aina toki mieltä lämmittää uusi kirja, se mulle kelpaa aina jos joku haluaa hemmotella. Matkalahjakorteilla saa toki myös aina muistaa. Mutta onhan noissa sisustus- ja astiastojutuissa ja melkoisesti toteutettavaa.

 

Minun ihan ikioma huone, johon tosin taidan tänäiltana saada kämppiksen uuden vapaaehtoisen saapuessa, ilmeisesti englantilaistyttö kyseessä

Meidän olkkari

Ja keittiö

Viisi paikkaa, jossa haluaisin käydä: (minun tapauksessani viisi reissua, jotka haluaisin tehdä - näillä pidän itseni kiireisenä varmaan seuraavat vuosikymmenet)

- Reppureissu Väli-Amerikan halki reittiä Etelä-Meksiko - Guatemala - El Salvador - Honduras - Nicaragua - Costa Rica, ehkä myös Kuuba ja Jamaica. Lopuksi Kolumbiaan ja Ecuadoriin.

- Reppureissu maitse Suomesta Euroopan ja Afrikan halki Etelä-Afrikkaan, mantereenylitys laivalla Espanjasta Marokkoon. Lopulta Etelä-Afrikassa pidempi aika vaikka vapaaehtoistöissä jonkun luonnonsuojeluprojektin parissa.

- Transsiperian junarata reittiä Helsinki - Moskova - Irkutsk - Mongolia - Peking ja siitä jatkaisin junalla Tiibetin halki Nepaliin

- Myanmar

- Papua Uusi-Guinea

+ varmaan turhaan mainita Balia? 

Pikku-pihaa lintuperspektiivistä

Tällänen maisema avautuu meidän katolta

Ja siinä on meidän pikkuinen Piscinas Surf House. Näyttää vähän rähjältä ja sitä se ehkä vähän onkin, mutta samaan aikaan tosi viihtyisä sellainen. Meidän pomon Cesarin mökki on tuo katolla oleva.

Pihaa

 Viisi adjektiivia, jotka kuvaavat minua: 

- ulospäinsuuntautunut

- rohkea heittäytyjäluonne, jos jotain tehdään niin se tehdään sitten kunnolla

- määrätietoinen

- mutta sopivissa määrin melkoinen taivaanrannanmaalari välillä
- suorapuheinen

 

Tänään yritin testailla vähän uutta kameraa, likaisen peili-ikkunan kautta hehee

 Viisi lempiruokaani:

- Äidin lihapullat ja perunamuussi

- Roosan tekemä nuudelilaatikko

- Nasi Goreng kunnon chilillä

- Kaikki hyvin maustetut salaatit (+ makaronisalaatti) 

- Tomaattikeitto ruisleivän tai valkosipulileivän kanssa 

Meidän koiruus Jagar, joka kävi koirasalongissa pesulla ja sai pinkin nauhan kaulaan

 

Viisi elämänohjetta, jotka haluaisin jakaa kaikkien kanssa:

- Doing what you like is freedom, liking what you do is happiness

- Go with the flow

- If you're dream doesn't scare you, it isn't big enough

- Magic happens when you step out of your comfort zone

- If you never try you never win

Kotiranta, Lobitos Beach

Ps. Onko mun lukijoissa ketään taitavaa kuvankäsittelijää? Jos kellään on innostusta väsäillä bannereita, niin mulle saa mieluusti tehdä uutta! Yhteyttä voi ottaa sähköpostiin lauraw-@windowslive.com

Muutosten tuulia

Dramaattisesta otsikosta huolimatta täällä nyt ei oikeastaan mitään järin jännittävää tapahdu. Kun pienellä porukalla elellään keskellä autiomaata, pienikin rutiinin muutos tuntuu kääntävän kaiken ihan kallelleen.

Lauantaina vieteltiin pomon Cesarin 29-vee synttäreitä ja kekkereihinhän saapui koko kylä, eli noin 10 henkeä. Kekkerit tosin hiipuivat jo yhdentoista maissa ja me työntekijät jäätiin pitämään pileet pystyssä. Toiset juhlivat maltillisesti, toiset vähän vähemmän maltillisesti. Itse onneksi kuuluin ensimmäiseen ryhmään, koska tiedostin että aamusiivouksen nakki napsahtaa mulle, ainakin siitä päätellen missä tahdissa Delfin rommishotteja kiskoi menemään. Mukavaa kuitenkin oli -varsinkin aamulla naureskellessa muiden oloille.

Luna lähti eilen. Lunalla ja Cesarilla on ollut vähän kitkaa ja vaikka Luna saikin luvan lopulta jäädä, päätti saksalainen ennemmin pakata kimpsunsa saadessaan naapurihostellista työtarjouksen. Sen jälkeen on ollut hassua. Ensinnäkin, mulla on nyt kokonainen neljän hengen huone ihan kokonaan ikiomana- mitä luksusta! Viimeksi mulla on tainnut olla ikioma huone Santiagossa Sergion luona, hostellihuone ikiomana Balilla. Oijjoij. Toisekseen, mun työnkuva muuttui Lunan lähdön myötä. Musta tuli nyt konttorirotta. Hoidan virallisesti sanottuna Cesarin kolmen Jenkeissä toimivan rakennusyrityksen markkinointia, mikä tietysti kuulostaa hirmu hienolta ja haastavalta. Todellisuudessa nökötän superhitaan koneen edessä kolme tuntia päivässä lataamassa mainoksia nettisivuille copy-paste-tyylillä. Alotin tänään ja kyllästytti jo nyt. Mutta onpahan parempaa kuin siivoaminen, koska nyt ainakin tiedän tarkalleen mitä multa odotetaan, en ole enää se ylimääräinen joka tekee kaikki jämähommat joita muilta jää yli. Ei enää rätin kanssa kuratahrojen ja hiekanmurusten saalistusta, hurraa!

Toinen huikea muutos on, että meidän pomo Cesar on taas sosiaalinen ja mä puhuin sen kanssa, pitkäänkin. Oho! Sen morsmaikun/tyttöystävän/heilan/mikäikinäonkaan (sitä eivät edes suhteen osapuolet tiedä) täällä ollessa pariskunta lähinnä lukittui yläkerran huoneeseensa eikä juuri muille puhua pukahtanut. Tänään Nina lähti ja Cesar osoittautui oikein hauskaksi jampaksi, ihan yllätyin. Kappas vaan.

Mitäs muuta tänne. Project Topless edistyy mukavasti, Delfinin kanssa aletaan kohta olla kuin grillimakkarat konsanaan kun ollaan joka aamua käyty pari tuntia biitsillä köllimässä. Huomenna meinataan ostaa oliiviöljyä niin käristytään vähän lisää. Juoksentelemassa olen käynyt joka toinen tai kolmas päivä 6-7km lenkkejä ja hyvä on fiilis sen suhteen. Harmittaa, kun pohjoisen suuntaan rantaa pitkin olisi ihana juosta, mutta siellä on kaksi armeijan koiraa, jotka käy päälle. Kerran niitä ollaan porukalla paettu mereen ja yksin en haluaisi siihen tilanteeseen joutua. Meidän naapurissahan on tosiaan armeijan mesta (miksikä niitä oikein kutsutaan virallisesti?). Mun ja Delfinin salainen biitsispotti on yleensä ihan hiljainen, mutta pari kertaa muutama rassu alokas on eksynyt kävelemään meidän ohi eivätkä ole tienneet miten pitäisi oikein suhtautua. Mä en myöskään ole ihan varma onko täällä päin armeijalla jokin tosi erikoinen treenimenetelmä vai karkaako niiltä hevoset ihan oikeasti melkein päivittäin. Vähän väliä meidän ikkunan ohi vilahtaa kovaa kirmaava hevonen ja muutamaa sekuntia myöhemmin huutava kaveri armeijakuteet päällä. Tiedä sitä sitten.

Tänään sain luettua myös pääsykoekirjan ekan kerran loppuun, aika hurjaa. Huomenna alkaa round 2 muistiinpanoja tehden. Vähänkö oon tunnollinen.

Siinäpä ne tärkeimmät. Huomenna ollaan hurjia ja lähdetään sivistyksen pariin, ihan ihmisten ilmoille. Lähdetään Talaraan shoppailemaan ja mun ostoslistalta löytyy oliiviöljy, kylmägeeliä rasittuneille lihaksille (auts!), mangoja ja kamera. Iik, kyllä, kamera! Vakuutusyhtiöön pistin vahinkoilmoitusta pari päivää sitten ja vastausta ei tietty ole vielä kuulunut, mutta pikkukameran haluan nyt ja heti ja sen ois parasta selviytyä mun mukana Suomeen asti tai oon äkäinen.


Ei muuta, tässä pari vielä kuvaa (oho!) heippa!

Tämmösiä auringonlaskuja täällä, välillä mennään koko talon voimin niitä rannalle pällistelemään

Edellinen reissu Talaraan näytti tältä. Sillon ostin karkkia ja mangoja. Ja aurinkorasvaa.

Verta, hikeä ja kyyneleitä töissä - not!

Kohta alkaisi olla viikko takana Piscina Surf Housella ja täytyy sanoa, että kyllä elämä voi olla helppoa. Meiltä vapaaehtoistyöläisiltä odotetaan noin kolmen tunnin työpanosta päivittäin (jota vastaan saa ruoan ja majoituksen), mutta kun työntekijöitä on omistajaporukan lisäksi kolme ja vieraita nolla, niin töitä keksiäkseen voisi ihan yhtä hyvin alkaa juosta taloa ympäri. Delfin on vastuussa kokkaamisesta, Luna tekee oikeastikin kolme tuntia päivässä tietokonehommia ja minä... lähinnä tiskaan. Oon aika varma, etten yhtenäkään päivänä ole saanut kolmea tuntia kasaan, vaikka jokaikinen hyllykkökin kiiltelee puhtauttaan. Omistajaa Cesaria ei edes tunnu kiinnostavan mitä minä täällä teen, sillä Delfin on vastuussa siitä että hommat jakautuvat ja Delfin on tyytyväinen niin kauan kun keittiö on siisti. Onneksi lähipäivinä on edes tiedossa ulkosivun maalausprojektia niin tulee vähän hyödyllisempi olo. Saa nähdä mitä siitä tulee, kun sunnuntaina tulee vielä neljäs työntekijä Havaijilta. Lunaa tosin on ilmeisesti pyydetty pakkaamaan kimpsunsa siihen mennessä, mikä tuntuu vähän epäreilulta, koska hän on ollut täällä jo yli kolme kuukautta ja tekee huomattavasti enemmän duunia kuin minä. Cesar on tuntuukin arvostavan ennemmin täällä asustelevien luonnetta kuin työpanosta, Luna kun on vähän taipuvainen prinsessaoikkuihin.

Eilen lähti siis ruotsalaisporukka, mikä tarkoittaa sitä, että talo on tyhjä. Tuntuukin että työskentelyn sijaan talo on ennemmänkin kuin kommuuni, jonka toimivuuden eteen kaikki tekee oman osuutensa. Kun ruotsalaiset eivät ole sotkemassa, talo pysyy siistinä helposti, tiskiä on vähän ja vihdoin me saadaan päättää ihan itse mitä leffaa katsotaan.

Lobitos Beach  on siitä veikeä paikka, että pieniä hostelleita on  vain muutama ja kaikki vieraat täällä viipyvät vähintään viikon, suuri osa jopa kuukausia. Se tarkoittaa sitä, että täällä on suht tiivis reissareiden yhteisö, jonka sisällä kaikki tuntevat toisensa. Sunnuntaina tosin vietettiin jäähyväisiä naapuritalon tyhjentyessä monta kuukautta täällä asuneista saksalaisista. Jäähyväisjuhlissa Luna esitteli mulle paikallisen Andyn, jonka mukana ollaan käyty surffaamassa Lunan kanssa. Andy lainaa mulle longboardia, ihan ilmaiseksi, mikä tuuri! Lisäksi oon saanut apua ja vinkkejä siltä - ja vetoapua kun sitä on kyllästyttänyt kun en jaksa meloa yhtä kovaa kuin se. Se huikkaa mulle vaan, että ota nilkasta kiinni, nyt mennään. Ihan kuin hiihtohississä, hehe.

Nyt varmaan surffailut tosin jää vähän vähemmälle, kun yritän tosissaan keskittyä pääsykoekirjaan. Puolessa välissä mennään ja nyt on niin hyvä tahti päällä että enköhän tuon saa ekan kerran loppuun huomenna tai ylihuomenna. Tänään jo sivutkin irtoili kirjasta, hyvä merkki kai? Oli oikea valinta tulla tänne lukemaan - täällä tosiaan päivät ovat niin pitkiä ja tylsä, että jopa tuon kirjan lukeminen on ihan kivaa kun muutakaan ei ole. Lisäksi päivät ovat kuluneet mm. rannalla lojumisessa Project Toplessin merkeissä autiolla rannalla Delfinin kanssa ja riippumatossa lojuessa. Lenkkeilynkin oon aloittanut uudestaan, joka toinen päivä yritän käydä juoksemassa toukokuinen ExtremeRun mielessä, sinne kun on tainnut tulla lupauduttua lähteä. Iltaisin auringonlaskun aikaan on kiva juosta takaisinpäin rantaviivaa pitkin ja lopuksi käydä pulahtamassa meressä, kyllä on lenkkimotivaatio silloin ihan eri kuin päivän helteessä.

Helteestä puheenollen, täällä on kuuma. Housuja tai kenkiä ei ole tarvinnut saapumisen jälkeen rinkasta etsiä. Onneksi mulla on kolmet bikinit, koska ne on täällä käytännössä työunivormu. Ne päällä siivotaan, kokataan, uidaan ja nukutaan. Olin niiiiin iloinen kun vieraat lähti, koska me saatiin viimein meidän huoneeseen tuuletin! Yöt ovat olleet niin helvetillisen kuumia ilman sitä, että olen heräillyt tunnin välein ekat yöt. Lisäksi hyttyset kaluaa meidät eläviltä, joten olen nukkunut hiusharja kainalossa, koska sillä on hyvä puoliunessa raapia puremia, mulla kun on niin nysäkynnet. Viime yö oli ensimmäinen tuulettimen kanssa ja samalla eka, jolloin nukuin koko yön heräämättä välillä - ei kuumuutta, ei hyttysiä! Pliiis, ei vieraita enää, haluan pitää tuulettimen, jooko?

Viime päivinä ajatukset on myös palanneet yhä uudestaan Balille. En enää osaa päättää kumpaan mulla on isompi ikävä, Suomeen vai Balin biitseille. Varsinaista ikävää ei tosin vielä ole, mutta tiiättekö, semmonen fiilis, että ei paluukaan enää pahalta tuntuisi. Oonkin jo pohtinut mitä pimeitä hommia voisin ryhtyä toimittamaan uutta matkakassaa kerätäkseni, jotta pääsisin ensi uutta vuotta viettämään takaisin taas Balille, mutta en vielä keksinyt mikä se voisi olla. 

Tänne ei muuta, leppoisia päiviä, rentoa elämää, vieraita odotellessa riippumatossa ja silleen. Mulla on muuten muutama kuvakin, oho!

Ja näin Laura kävi vähän surffaamassa.  Jännä juttu vain, ettei mulla ole tietoakaan mistä tuo tarkalleen tuli, kunhan bongasin aika ikävän jäljen illalla.

Tää nyt on vähän vanhaa settiä, mutta ei mahda mitään. Sain ruotsalaisilta nyt vasta pari kuvaa Jungle Trekiltä, jossa siis tämmösellä porukalla tehtiin zip linet kolmantena päivänä.

Ah, nuo kypärät!

Ei mulla oikein muuta höpötettävää täällä ole. Mä jatkan heppavideoiden selailua Youtubessa ja kohta lähden taas kirmailemaan (lue: hikoilemaan ja puhisemaan) auringonlaskuun.

Paitsi että tsiikatkaas tämä! Luulin, että olin vain vainoharhainen pitäessäni bolivialaisia keskivertoa äksympänä jenginä, mutta joku muukin on tainnut tuntea itsensä vähän epätervetulleeksi, kattokaa vaikka TÄMÄ LINKKI Iltalehden sivuilta.

Aurinko, meri, ranta, hiekkaa, ihanaa!

Tänä aamuna saavuin perille. Nyt on osoite Lobitos Beach, Pohjois-Perussa. Täällä ollaan seuraavat 2-3 viikkoa, saa nähdä miten kauan lopulta viihdyn. Itävaltalainen Delfin oli mua bussista vastassa ja tuli heti tosi tervetullut fiilis. Asemalta suunnattiin kohti uutta kotia, Piscinas Surfhousea, jossa myös työskentelen ensi viikot. Ei vaikuta turhan raskaalta, sillä Delfin on päävastuussa kokkaamisesta, joten yhteensä "töitä" on 3-5 tuntia päivässä ja sitä vastaan saan majoituksen ja ruoan. Talo on pieni ja vieraita mahtuu samaan aikaan noin kymmenen. Nyt täällä on vain neljä ruotsalaista. Delfinin lisäksi töissä on saksalainen Luna, joka hoitelee tietokonehommia ja markkinointia. Joten mä olen vähän kuin ylimääräinen käsipari, mikä tarkoittaa kuulemma suht leppoisia viikkoja.

Talo on merenrannalla ja ensimmäisenä saavuttuammekin pulahdettiin mereen, joka oli ihanan lämmin. Iik! Tätä olen niin odottanut, ihana päästä viimein vuorien kylmyydestä ja ohuesta ilmasta pois. Voin kävellä viimein hengästymättä! Ei enää villapaitoja!!

Limassa lopulta poliisiasemareissun jälkeen ehdin vähän kuljeskellä pitkin Mirafloresin kaupunginosaa ja kävin katselemassa merta. Tutustuin muutamaan paikalliseen surffariin ja oli lopulta ihan mukava päivä. Rehellisesti sanottuna ei enää edes kameratkaan jaksa harmittaa. Kun on aurinko taivaalla niin mikään ei harmita, en mä mitään kameran linssejä tarvii nähdäkseni maiseman. Mä masennun vasta jos vakuutus ei korvaakaan.

Tänne tulin 18 tunnin bussimatkan jälkeen, Cruz del Surin bussilla, joka on maineeltaan kaikista parhain - huomasin kyllä miksi. Ensinnäkin matkatavarat jätettiin check-in-aulaan, joten niitä ei tarvinnut edes itse kantaa autoon. Alussa näytettiin turvavideo kuten lentokoneissa (verhot pitää pitää suljettuina turvallisuussyistä ja ennen lähtöä poliisi videokuvasi kaikki matkustajat) ja siinä mm. kerrottiin, että bussia seurataan jatkuvasti gps-signaalilla, jotta se ei pääse tekemään turhia pysähdyksiä. Bussissa oli wi-fi (joka tosin ei kovin pitkään mulla toiminut) ja leffat ei enää ollut pelkkää actionräiskintää espanjaksi dubattuna, vaan ihan hyviäkin leffoja pelkillä espanjanteksteillä. Jopa bussin ruoat oli hyviä - kyllä, Etelä-Amerikassa tosiaan yleensä kaikkiin pidempiin matkoihin kuuluu aamiainen/lounas/illallinen/kaikki, ihan kuin lentokoneissa. Bussi oli puolityhjä ja itsekin sain vallata kokonaisen penkkirivin. Mukava matka. Jos jatkossa ei tuon yhtiön matkojen hinnat ihan päätähuomaavia ole, aion käyttää jatkossakin. Cusco-Lima välillä ainakin oli vähän turhan tyyris mulle, 180 solia, joten käytin halvempaa Civaa 80 solin hintaan.

Lobitos Beach on tosi pieni paikka ja ainoa juttu täällä on surffaus, ranta ja aurinko. Merivesi oli ihanan lämmintä, tosin aallot ja merivirtaukset aika hurjia. Mukava asettua aloilleen hetkeksi johonkin, aina ei jaksa edetä, liikkua ja ottaa selvää asioista. Sanotaanko että tietynlainen reissuväsymys alkaa joskus painaa jo - enää ei tee mieli edetä valonnopeudella eteenpäin ja yrittää nähdä mahdollisimman monta kaupunkia ja maata. Nyt tekee mieli vain vähän rentoutua. Kivaa välillä kuulua johonkin. Huilimisen lisäksi on tietysti tarpeen säästää rahaa ja kiriä budjetti kiinni. Pääsyy miksi valitsin tämän sijainnin rannan lisäksi oli se, että täällä on kuulemma aika hiljaista ja rentoa. Sehän tarkoittaa sitä, että kun on tylsää, tulee tartuttua pääsykoekirjaan varmemmin. Toivottavasti olen seuraavien viikkojen aikaan ehtinyt edes kerran sen päntätä kannesta kanteen, tavoite olisi kolmasti ehtiä läpi ennen pääsykoetta. Ulkona roikkuva riippumatto näyttää ainakin aika potentiaaliselle lukupaikalle - ellen nukahda siihen.

Täällä työskentelyn jälkeen olisi piipahtaa pari viikkoa Ecuadorissa (alunperin meinasin viettää ainakin kuukauden Ecuadorissa ja mietin jo ehtiväni Kolumbiaankin saakka, mutta niin vain Peruun pääsin jumahtamaan) ja huhtikuun 24. päiväksi pitääkin jo palata takaisin Limaan nappaamaan tämän reissun kolmanneksi viimeinen lento - hurja ajatus. Onneksi sinne on vielä pitkä aika kuitenkin!

PS. Äidiltä tuli viestiä, että Pohjola korvaa mulle about 250e lentolipusta Australian Hervey Baysta Brisbaneen, jonka jouduin silloin tulvien vuoksi ottamaan. Aika uskomatonta, että melkein koko summa korvattiin kuitenkin, en olisi uskonut! Hyvä Pohjola! I <3 matkavakuutus.

Dear thief...

Tänä aamuna ajattelin lähteä rannalle. Meinasin ottaa kameran mukaan ja kuvata surffareita. Avasin reppuni, nostelin päällä olevat vaatteet, hedelmät ja vesipullot pois päältä. Alta löytyi isoja myttyjä sanomalehtipaperia, jota en kyllä itse ollut sinne laittanut. Kameroita ei näkynyt missään.

Kappas, varas iskenyt. Liekö ollut sama joka varasti bussissa siltä yhdeltä mieheltä ne rahat, en tiedä. Mun Canonin järkkärillä, Canonin pokkarilla ja Canonin 75-300mm linssillä on ilmeisesti nyt sitten uusi koti ja minulla suuri suru. Kiitos viimeisestä melkein viidestä vuodesta, olit rakas kamera.

Yhteisarvohan näille kaikille kolmelle on yli tonnin verran, joten kyllähän tuo pisti hieman vihaksi. Mulla kaikki nuo kamerajutut ja läppäri siis repussa, jonka kaikki hihnat kieputtelin nilkan ympäri nukkuessani, reppu oli pääasiassa lattialla jaloissani, välillä pääni alla tyynynä. Se milloin kamerat lähtivät kävelemään, on arvoitus. Kumma juttu on, että vasta tänä aamuna sen huomasin. Mutta kun tiedoitus ekasta ryöstöstä bussissa tuli, avasin vain vetoketjun, katsoin että täynnä tavaraa se yhä on nostelematta sen kummemmin ylempiä tavaroita. Eihän mulla mielessäkään käynyt, että rosvo ovelana voisi laittaa jotain tilalle.

Onni onnettomuudessa oli se, että mulla oli rahavyössä paidan alla mun rahat, passi, luottokortit ja kännykkä. Niitä olisi hankalampi korvata. Samoin ihmettelen, ettei mun läppäriin koskettu, vaikka se oli samassa paikassa kameroiden kanssa - ja hyvä niin, koska läppäri on ehkä mulle kaikista tärkein, vaikka rahallisesti se ei kameroiden veroinen olekaan. Siellä on kuitenkin kaikki mun kuvat ja muistot ja lisäksi se on aika korvaamaton yhteydenpitoväline.  Tänään kävin poliisiasemalla (jännä ettei Perun pääkaupungin turistipoliisissa ole yhtäkään englanninkielentaitoista) ja sain raportin vakuutusyhtiölle toimitettavaksi. Nyt sitä empatiaa vakuutusyhtiöltä vasta toivotaankin, mä todella toivon että se korvaa täyden hinnan kaikista laitteista. Jos korvaa, yritän ehkä Ecuadorista ostaa uudet. Siihen saakka tulee vähän kuvatonta blogimateriaalia, valitan.

Nyt lähden kohti bussiasemaa ja Pohjois-Perua, toivotaan että ensi yönä ei lähde tavaroita pitkäkyntisten matkaan!

Vaihteeksi bussihärdelliä

Laura + Etelä-Amerikka + bussit = huono kombinaatio.

Eilen viimein sain siis ennakkotehtävät tehtyä ja postitettua. Samalla postitin kahdeksan kilon edestä villapaitoja, kaulaliinoja, takkeja ja muuta lämpöistä vaatetta, jota en enää tule tarvitsemaan. Ja kirjoja, aina vain kirjoja. Niistä ei vaan raaski luopua! Cuscon posti oli positiivinen yllätys Indonesian postitoimiston jälkeen. Sain loistavaa asiakaspalvelua tosi mukavalta naiselta ja vieläpä englanniksi. Siellä mun tavarat pakattiin niin tiukkaan pakettiin, että jos jotain eksyy matkasta niin jo on kumma.

Ennakkotehtäviin olin lopulta aika tyytyväinen, mitä nyt mun Uhri-esseen jälkeen alkoi mielessä kieppumaan heti sen valmistuttua muka kaikki paremmat ideat. Nyt käsittelin aika laajalta ihmisoikeuksia aina Etelä-Afrikasta Itä-Timoriin, mutta myöhemmin rupesin miettimään olisiko sittenkin se ruotsalaisdokkari Ei oikea raiskaus?-aiheinen ollut sittenkin parempi. Vai olisiko pitänyt yrittää yllättää tuomaristo ja tarkastellakin sanaa uhri uskonnollisessa merkityksessään, Raamattuun vedoten? Lopulta totesin, että nyt ei enää jossitella, survoin paperit kuoreen ja kipitin postiin.

Postissa menikin kauemmin kuin oletin ja huomasin, että mullehan tulee vähän kiire. Lisäksi jännäsin lähteekö mun bussi edes, koska saksalaistytöt ei päässeet päivällä lähtemään Limaan, koska joku tie oli poikki, en tiedä miksi. Lähdin kuitenkin asemalle hirveässä tohinassa ihanan kevyine tavaroineni  (mun rinkkaan mahtuu ihan oikeasti tavaraa nyt, ei enää outoja ripustusviritelmiä sen ulkopuolelle halleluja!) Lippuun oli merkattu, että asemalle pitää tulla klo 18, mutta bussi lähtee 18:30. Yleensäkin lipuissa aina on tuo puolen tunnin varoaika, enkä siitä hirveästi stressiä ottanut. Olin asemalla 18:15 ja päädyin hirmuiseen karuselliin ja lopulta hyppäsin jo liikkuvaan bussiin. Olipahan vauhdikas lähtö Cuscosta.

Matka meni ihan mukavasti, mitä nyt aamulla koko bussi herätettiin kuudelta, kun huomattiin joltain ulkomaalaismieheltä kadonneen 8500 solia (noin 2500e) yön aikana. Poliisi tuli paikalle ja tien varressa jumitettiin jonkin aikaa. En edes tajua miksi jollain idiootilla on noin paljon käteistä mukana?! Lopulta kerättiin koko bussilta pieni kolehti miesparalle, pärjäileepähän pari päivää. Koko härdellin seurauksena mun 20-tuntinen bussimatka venyi 24-tuntiseksi ja saavuin Limaan kuudelta illalla. Mun seuraava bussi olisi lähtenyt viideltä, vaan minäpä en (olin ostanut jo lipunkin valmiiksi Cuscossa, mitä en yleensä edes tee). Kävin heti inisemässä uutta lippua bussiyhtiöltä, mutta ne sanoi vaan voivoi. Ei auttanut kuin ostaa uusi lippu huomiselle (34e) ja toivoa, että vakuutusyhtiöllä riittää empatia.

Nyt sitten olen Limassa ja vietän yön täällä toisin kuin suunnittelin. Illan onneksi pelasti mukava taksikuski, jonka kanssa höpöteltiin koko matka, espanjaksi! Kyllä vähän hymyilyttikin kuskin tuumatessa mulle "Puhuthan sinä hyvä tyttö espanjaa koko ajan!" valitellessani, ettei oikein kieli taivu kovin hyvin. Siinä sitten totesin itsekin, että tosiaan, kyllähän mä muuten puhun espanjaa! En mä sitä oikeastaan osaa, mutta kyllä mä vaan sitä puhun ja sillä selviän. Vähän väliä pitää tosin pyytää muita vääntämään asiat rautalangasta ja toistamaan, mutta ketä kiinnostaa. Enää ei ensimmäisenä tulekaan "puhutko englantia?", vaan ensin yritetään espanjaksi. Kyllä mä melkein väittäisin paremmin espanjaa puhuvani kuin ranskaa, jota opiskelin koko lukioaikani. Vaikka takuulla sanavarasto on huomattavasti mun espanjaa laajempi, niin ranskaa mun suusta ei olla kyllä tähän saakka juurikaan kuultu eikä varmaan kuullakaan. Kauhean hankala kieli.

Kuski oli peräti niin mukava, että annoin sen kärrätä mut hostelliin, josta se todennäköisesti saa välityspalkkiota. Tää on vähän niin kuin fiinimpi mesta, ei sellainen räkäinen partyhostelli joissa on tullut eniten lusittua, mutta kuski sai tinkaistua hinnan inhimilliseksi, niin täällä kelpaa yksi yö huilia. Lisäksi mun odotukset aamupalalle on aika korkealla, paree olla aika hyvä. Voi miten tuntuikin suihku hyvältä 24-tuntisen bussimatkan jälkeen.

Cuscossa vierähti viikko, vaikka oikein mitään en tehnyt. Ennakkotehtävien parissa ähersin joka päivä ja viikonloppu meni aika kosteissa tunnelmissa. Mun dormiin sattui kolme saksalaistyttöä ja kaksi englantilaistyttöä, kaikki 18-20-vuotiaita, joten sillä porukalla vietettiin pari lystikästä iltaa, etenkin lauantain Jungle Party oli aika ikimuistoinen. Mun bilekunto taitaa vaan kaivata vähän preppausta, mä kun olin molempina iltoina se ensimmäien tylsimys joka lähti nukkumaan, heh.

Cuscossa myös tapasin ensimmäisen suomalaisen Etelä-Amerikassa! Harrin Turusta, jota toivottavasti myöhemmin vielä tulee nähtyä jossain pohjoisessa, saa nähdä miten käy. Lisäksi näin argentiinalaisia muutamana päivänä ja israelilaiset Kfir ja Gevakin viipyivät kaupungissa pari yötä, joten käytiin lounastamassa porukalla. Cuscossa huvitin itseäni myös hilpeillä kadunnimillä, joita bongailin vaikka kuinka, mutta muistan vain pari. Vai miltä kuulostaa Plaza Kusipata tai Calle Herrajee? Lisäksi mieleen jäi muuan keskustelu erään taksikuskin kanssa, jossa häntä kiinnosti mm. mitä juon juhliessani, kuinka monta litraa olutta kykenen juoman yhden illan aikana (hän pystyy 12, toivon totisesti ettei ollut tuo määrä edellisiltana ennen kuin aamulla nousi rattiin) ja mitä mieltä olen perulaisista pojista? Öööö, excuse-moi?

Kuvamateriaalia ei juuri muuten ole, kuin jotain ah-niin-edustavia otoksia lauantain  Jungle Partysta.

Tää on ikään kuin se before-kuva lauantailta...

...ja tää taitais sit olla se after-otos. Bloodbomb on ehkä yököttävin juoma ikinä, piscoa ja redbullia, yök.

Ihana Ellie from London! Oisko ehkä pientä reissua tiedossa Irlannista käsin loppukesästä...? Ellie myös väittää, että mulla on australialaisaksentti. Mä en tiedä mitä tästä enää ajatella, kun aussi sanoo mun kuulostavan jenkiltä ja britti aussilta. Samapa tuo, pääasia että mun mongerruksesta selvän saa.

Minä, Ellie ja joku kolmas, henkilöllisyydestä ei tietoa

Ja jos vielä yksi

 

Aamulla mulle selvisi, että tämä tyyppi oli hostellin manageri. Ei oikein enää uskottavuus riittänyt, vaikka oli puvuntakki ja kaikki. Tosiaan teemahan oli Jungle Party, mutta henkilökunta oli ainoat pukeutuneet.

Bloodbomb! Ayliella oli synttärit, mikä takasi ilmaiset juomat. Ei hyvä.

Ystävämme Margaret.

Huomenna mulla on päivä aikaa vähän katsella Limaa. Tuntuu hassulta olla täällä, koska täältä lähtee mun lento pois Etelä-Amerikasta 25. huhtikuuta. Ikään kuin tämän etapin päätöspisteessä ollaan siis jo. Mutta onneksi vielä matka jatkuu ja myöhemmin on aika palata tähän kaupunkiin takaisin. Huomenna siis neljältä mun luottokuski tulee noutamaan mut kohti bussiasemaa. Toivotaan että nyt tärppää ja pääsen päätöspisteeseen Talaraan, jonne olisi 17 tunnin matka. Siellä onkin tarkoitus viettää rannikolla 2-3 viikkoa ja vähän tehdä töitä siinä samassa. Siitä lisää sitten kunhan perille pääsen. Heippa!