Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

Rikkaan leikkimistä Valparaisossa ja bussihelvetti Argentiinaan

tiistai 12. helmikuuta 2013

Rikkaan leikkimistä Valparaisossa ja bussihelvetti Argentiinaan

Tällä hetkellähän olen jo Buenos Airesissa Argentiinassa, mutta jotta tämä postaus ei paisu kilometrin pituiseksi, kerron tässä vaan meidän minilomasta Chilen rannikolla ja helvetillisimmästä bussimatkasta - ikinä. Myöhemmin pistän toista postausta perään Buenosista!

Torstai-iltana lähdettiin Sergion kanssa rannikolle, Viña del Mar-nimiseen kaupunkiin, tarkemmin sanottuna viereisen Reñacan alueelle. Siellä Sergiolla ja sen kämppiksellä Pablolla on toinen asunto ja huh millainen asunto olikin! Mulle ei kerrottu sen tarkemmin paikasta, mutta kyllä täytyi henkäistä kun sisään astuin. Heillä olikin siellä valtava huoneisto 20. kerroksessa mäen huipulla Tyynenmeren rannalla ja maisemat parvekkeelta oli aika huikeat (mun kysymys vaan kuuluu mitä paikallisia miljonäärejä nää oikein on?). Talosta luonnollisesti löytyi uima-altaat niin alhaalta kuin katoltakin, ovimiehet, siivoojat ja videovalvonta. Justjust. Alueella oli vähän Miami-viboja (ei sillä että siellä oisin ikinä ollut, mutta sellaiseksi itse Miamin olen aina kuvitellut). Rantaboulevardeja, palmuja, kalliin näköisiä autoja, rantaa ja kasino. Heti saavuttuamme aloiteltiin ilta skumpalla parvella ja lähdettiin illalliselle. Syötiin, juteltiin ja jatkettiin lattariklubille illanviettoon, jossa parin piscolan jälkeen alkoi taas salsa irrota. Neljän jälkeen palailtiin nukkumaan.

Maisemia parvekkeelta. Harmi, etten ottanut illalla kuvaa, vastapäisen Valparaison valot yöllä oli hienot!


Kukkulan kahdesta kerrostalosta oikeanpuoleisessa siis oltiin.

Biitsi, jääkylmä vesi ja tulikuuma hiekka. Ja niin vahvat virtaukset, ettei meressä saanut uida.

Seuraavana päivänä käytiin ensin rannalla parin tunnin ajan (merivesi on täällä jäätävää) ja sitten jatkettiin matkaa melkein naapuriin, Valparaiso-nimiseen kaupunkiin. Ennen Chileen tuloa se oli itseasiassa ainoa kaupunki josta mulla oli jotain tietoa, koska muistan muinoin tulleen Amazing Race-jakson sieltä ja siksi pyysinkin jo ennen tuloani että Sergion kanssa käytäisiin siellä. Siellä käytiin lounastamassa ja kierreltiin päivä katsellen. Kaupunki oli jotenkin hirmu suloinen kaikkine värikkäine pikkutaloineen rinteissä. Sitten jatkettiinkin matkaa takaisin Santiagoon illaksi nappaamaan mun bussi Buenos Airesiin. 


Sivukujan ravintola, jossa Sergion mukaan on pakko käydä, jotta voi kertoa käyneensä Valparaisossa. Seinät olivat täynnä viestilappuja ja ihmisten passikuvia.

Hauskaa ravintolassa oli myös se, että sieltä sai vain yhtä annosta, joka oli kahden hengen setti - tänne ei tulla syömään yksin. Annos oli hassusti käsiteltyjä ranskiksia, possunlihaa (joka maistui hirvenlihalle), sipulia ja kananmunaa. Ihan jees.

Kivuttiin kaapelivaunusysteemillä mäen päälle - Valparaiso on yhtä rinnettä

Siinähän niitä rinteitä ois. En välttämättä haluisi asua tuolla huipulla, ainakaan jos en omistaisi autoa.

Lainaa siitä pyörää! Aamuyöstä piscolien ja terremotojen jälkeen saattaisinkin kokeilla onneani...

Tätä kutsuisin jo kokeilevaksi sisustukseksi ;) Tätä rakastan lattareissa: katukuvassa on kaikkialla värejä, taidetta ja ripaus mielikuvitusta.

Lisää paljon värikkäitä pikkutaloja
Bussiasemalta eteenpäin alkoikin taas alamäki...Onneksi oltiin pari tuntia etuajassa (Sergion oli mentävä illaksi töihin, joten heitti mut ennen sitä asemalle). Mentiin kysymään miltä laiturilta bussi lähtee, mutta meille kerrottiinkin, että Mendozaan (välipysäkkiin, jolla oli määrä vaihtaa bussia) ei kulje busseja, koska tie sinne on katki sille vyöryneen kiven takia. Siis ihan oikeesti, mitä tää nyt on?! Ensin tulvia, sit jotain vyöryneitä kiviä? Mulla alko olla jo fiilis, että kaikki luonnonvoimat haluaa estää mun poistumisen Santiagosta. Täällä päin sentään bussifirmoilla on tapana palauttaa rahat (n. 100e). Että terkkuja vaan Australiaan!

Onneksi siinä sitten sattui aseman käytävillä olemaan mies kyltin kanssa, että heiltä lähtee minibussi jonnekin pikkukaupunkiin (Nunca tai jotain?) heti kun se saadaan täyteen, ja sieltä sitten voi vaihtaa bussia Buenos Airesiin. Matka maksoi n. 70e (50 000 pesoa) ja luvattiin, että sieltä on sitten lyhyt, n.5-6 tunnin matka Buenosiin. Eihän se sit ihan niin mennyt...

Illalla puoli kahdeksan aikaan lähdettiin liikkeelle. Oli mukamas niin kiire saada bussi liikkeelle, etten saanut edes ostettua evästä tai vettä matkaan. Bussi oli ahdas ja epämukava kaikin puolin eikä asiaa yhtään auttanut mun ylipainoinen vierustoveriukkeli. Illasta pysähdyttiin huoltsikalle, mutta sieltä ei saanut kuin vettä. No, parempi sekin kun ei mitään, ennemmin olen nälkäinen kuin janoinen. Eka stoppi tuli yöllä, kun tie oli suljettu, syystä jota en edelleenkään tiedä ja jota mun perulainen hirmu ystävällinen uusi toverini bussissa ei osannut mulle tarpeeksi simppelillä espanjalla selittää. Siinä ihmeteltiin muutama tunti, että mitäs nyt. En vieläkään tiedä miten tilanne ratkesi, koska nukahdin bussiin. Ilmeisesti kuitenkin otettiin uusi, pitempi reitti toiselle rajanylityspaikalle. Aamulla heräsin kun piti mennä nököttämään keskellä kylmiä vuoria Chilen immigrationiin leimaamaan itsensä ulos maasta. Siellä odotettiin yli tunti jonossa, ennen kuin luukku aukesi. Pari tuntia meni siinä hässäkässä ja jatkettiin keskelle ei-mitään Andien keskelle aika hienoihin maisemiin! Siellä vuorten alla laidunsivat niin lehmät kuin puolivillit hevosetkin ja oli aika vau-fiilis...kunnes päästiin Argentiinan rajalle. Ja olipahan muuten vittumaisin rajanylitys tähän mennessä ikinä! Ja se ei johtunut siitä, että viranomaiset yrittivät kiskoa rahaa kun Kambodzassa, hirmuisesta paperisodasta tai epäluuloisista tullisedistä. Ei - homma oli helpompaa kuin ikinä ennen, koska meidän ei tarvinnut tehdä mitään muuta kuin täyttää turistikortti ja antaa bussin matkanjohtajalle, joka kiikutti kaikki toimistoon. Sitten odotettiin. Ja odotettiin. Ja odotettiin. 5 tuntia meni. En vieläkään tiedä miksi, mutta nälkä oli jo kova. Rajalla oli kyllä pikkukioski, mutta siellä setä sanoi just vähän ennen mua, että sanwichit on loppu. Jaa. No, ainoa syömisen tapainen mitä sieltä sitten sain irti, oli pussi muffinsseja, jee. 

Tämmönen tiekatkos oli vastassa ekana yönä

 
Argentiinan rajalla Andien keskellä. Taustalla näkyvä sininen pikkubussi oli meidän. Huomatkaa tien laatu - tuota pitkin köröteltiin satoja kilometrejä kiemuraisella tiellä vuoristojen välissä.

 Rajalta päästiin lopulta lähtemään ja sitten mulle selvisi, että ei me mihinkään pikkukaupunkiin ollakaan enää menossa, vaan Mendozaan, jossa mun alunperinkin piti vaihtaa! Ei siinä muuten mitään, mutta kun sieltä on Buenosiin vielä melkein 20 tuntia ja bussilippu maksaa varmasti maltaita. Ihan kiva. Matkalla kerran pysähdyttiin huoltsikalla, mutta siellä ei ollut automaattia, mulla ei ollut Argentiinan pesoja ja kortilla maksuun oli korkea minimiostoraja. Pari muffinssia vielä lisää nassuun naminami. Illalla saavuttiin Mendozaan yhdeltätoista (alkuperäisen 12-1 aikaan päivällä) enkä nähnyt enää mitään järkeä lähteä etsimään hostellia ja maksaa yöstä kun aamulla kuitenkin haluan lähtee heti matkaan kun eka bussi Buenosiin lähtee. Perulaispoika Daniel äiteineen kyllä kutsuivat kovasti sukulaisensa luoksi yöksi (olivat oikeasti hirmu ystävällisiä tyyppejä!), mutta päätin jäädä kuitenkin vartomaan asemalle ekaa aamun bussia. Kielimuurikin meidän välillä oli vähän turhan iso, valitettavasti. 

Asemalla ei ollut mikään paikka enää auki, ei lipputoimistot eikä ruokapaikat. Viimeinen muffinssi nassuun. Todistin sen: päivän voi elää kahdeksalla pikkumuffinssilla! Etelä-Amerikassa muuten hassua on se, että bussiasemat ovat täynnä eri yhtiöiden luukkuja, joilla voi olla ihan eri hinnat eri kohteisiin. Siinähän onkin sitten homma kierrellä niitä läpi kyselemässä monelta menisi busseja mihinkin kaupunkiin ja paljonko maksaisi. Istumapaikkatyyppejäkin on parhaimmillaan viisi erilaista ja erihintaista sen mukaan onko se ykkös- vai kakkoskerroksessa ja miten pehmeä tuoli on ja miten makuuasentoon sen saa. Kaikki kunnia Matkahuollolle! Vaikka meidän bussit on ihan onnettomia näihin verrattuna (missä elokuvat, missä pehmeät, mukavat tuolit, missä kahvi- ja välipalatarjoilu? Jossain busseissa saa kuulemma samppanjaakin!), niin kyllä silti alkaa kummasti arvostamaan simppeliä Matkahuoltoa ja nettiaikatauluja yhdenmukaisine hinnastoineen. Ja sitä ettei lippua tarvitse ostaa päiviä etukäteen jos haluaa varmistaa matkansa.

Nojoo, pointti tuli varmaan selväksi. Bussilipun osto täällä on vittumaista. Bussiasemalla sen sijaan oli suihkut ja niitä käytin 10 peson (1,5e) hintaan oikein mielelläni. Aamulla, kovalla penkillä hyvinnukutun yön jälkeen aukesi kuudelta ekan yhtiön toimisto. Menin kysymään lippua ekaan bussiin ja hinta olikin pikkasen jotain muuta, mitä Lonely Planet lippuhinta-arvioissaan listaa. Olin varautunut maksamaan sen ilmoittaman n. 150 pesoa (22e), mutta lopulta lippu maksoi 530 pesoa (80e). Neiti tiskin takana sekä paikalliset mun takana jonossa vahvistivat, että kaikkialla on aikalailla samanhintainen lippu, turha yrittää. Hirmuisen kiva ylläri. Ainoa positiivinen asia oli se, että tällä aamuseitsemän bussilla ehtisin sittenkin saman illan aikana Buenosiin, eikä mun tarvitsisi maksaa turhaan varaamastani hostellista.

Tämä bussimatka oli tosi mukava, mulla oli kakkoskerroksessa peräpenkki nurkassa, joka oli melkein pehmeämpi kuin mun oma sänky. Matkalla näkyi leffoja ja tarjoiltiin leivoksia, kahvia ja Spriteä. Välillä pidettiin pidempiä vessataukoja asemilla, jolloin pystyi ostamaan kunnon syötävääkin. Siinä missä ekalla bussimatkalla katseltiin vuoria, tällä matkalla sitten ei katseltu yhtään mitään. Tai no, aroa, aroa ja aroa. Argentiinalaista pampaa kaikkialla. En ole ikinä nähnyt päivän aikana niin paljon peltoa, puskaa, aukeaa aluetta, lehmiä ja hevoslaumoja. Kyllä sen rinnalla Pohjanmaakin kalpenee kirkkaasti. 16 tunnin päästä saavuttiin luvatusti Buenos Airesiin 11 aikaan illalla. Nappasin taksin (ja kävin kokonaisen keskustelun mun puoliseniilin pappakuskin kanssa - espanjaksi! Hän alkoi kutsumaan mua chiquitaksi ("pikkutyttönen") kysyttyään mun iän, ihana!) ja huristelin hostellille. 

Kelpasi näitä katsella




Kokonaisuudessaan siis maksoin busseista n.150e alkuperäisen 100e sijaan, istuin bussissa sellaiset 43 tuntia (matka suoraan Santiagosta Buenos Airesiin on normaalisti n.20 tuntia), nukuin bussiasemalla ja olin ensi kertaa itselleni todella ärtynyt, etten osaa paremmin espanjaa. Voi sen viikonlopun näinkin viettää. 

Ensi postauksessa vähän iloisempia meininkejä tangokaupungin sykkeestä!

Tunnisteet: , ,

0 kommenttia:

Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu