First weeks

"Welcome to the real world. It sucks. You're going to love it."

- Monica Geller / Friends

Kuten aiemmin jo vihjailinkin, ekat viikot ovat olleet melkoista hulinaa. Päätin ottaa kaiken ilon irti lomaviikoista ja reissailla minkä ehtii, koska töiden alettua on kuitenkin sidottuna omaan paikkakuntaan. Tässä siis kuvien kera kerrottuna mitä on puuhailtu. Varoitan: Istu alas kaikessa rauhassa. Tästä voi tulla pitkä.


VIIKKO 1

Saavuttuani kotiin viimein perjantaina 10. toukokuuta näin vain paria ystävää illalla ihan rennon saunaillan merkeissä. Lauantaina mulle paljastuikin pikku ylläri: mulle oli järkätty yllätyspaluujuhlat! Ei varmaan tarvitse mainita, miten mahtavaa oli?

Ja meillä oli paaaaljon ruokaa! Pizzaa, salaattia, coctailtikkuja nammmm.

Roosa näkyy jo kahtena

Ette varmaan arvaa teemaa?

Ja kakkuakin! Kyllä meitä hemmoteltiin :)

Tuota leveämpää hymyä tuskin pystyisin edes väläyttämään - tosin tuo yritys melkein jo lähentelee irvistystä.

Ja hoplaa!

 Seuraavalla viikolla alkuviikko meni aika lailla heppatunnelmissa, kun maanantaina heti haettiin rakas tammani Lissu pois Sulkavalta ylläpidosta. Se tuli mulle hienossa kunnossa takaisin, kiitos siitä hurjasti ylläpitäjälle Lauralle! Meidän ylläpitodiili oli tosi onnistunut ja siitä olen tositosi onnellinen. Toista kertaa istuin auton ratissa matkani jälkeen sillä reissulla ja hyvin sujui traikun ja hevosenkin kanssa, heh. Pikku-e -kortinkin tuon yhdistelmän ajoa varten ehdin suorittaa juuri ennen reissua, joten trailerin kanssa ei ole kovin paljoa tullut ajettuakaan.

Vietiin Lissu yöksi siskon talliin ja seuraavana päivänä reissu jatkui, kun vietiin tamma Turun lähelle Haveriin. Sieltä nyt odotellaan uutisia millon sen voi hakea pois, kovasti heppaa kotiin jo odottelen <3 On se vaan rakas otus se, vaikka joskus hermoromahduksen partaalla sen kanssa saa ollakin.

Vasemmalla siskon kantava suomenhevostamma Iitu (varsan pitäisi syntyä reilun kuukauden päästä!), oikealla Lissu <3

Melkein-Turun reissulta jäinkin sitten matkalle Tampereelle. Piipahdin serkun luona yötä ja keskiviikkona kävin yliopistolla journalistiikan pääsykokeissa, jotka feilasin aika huolella. Kirjan osasin hyvin kaksi kertaa sen luettuani. Harmi vain, että koko kokeessa kysyttiin vain neljä sananselityskysymystä kyseisestä kirjasta. Sen sijaan kolumni ja kaksi esseetä perustuivat artikkeleihin, jotka ehdin lukaista vain kerran läpi enkä edes pitänyt niiden painoarvoa niin tärkeänä kirjaan rinnastaessa. Ohhoh. No, sattuuhan sitä. Piirustustehtävä oli onneksi kiva ja mä panostinkin tällä kertaa sitten siihen :D

Serkkuni kanssa oli kuitenkin kiva nähdä ja tuli taas Tampere vähän tutummaksi kaupunkina kun käytiin Pyynikinharjulla iltakävelyllä. Oli tosi tuulista ja näin ollen ihan jäätävän kylmä. Päivi sanoikin osuvasti, että Suomen vuodenajat ovat vain neljä eri versiota talvesta. Aika usein olen ihan samaa mieltä.

Mun extempore-reissu venyikin jälleen, kun Tampereelta päätinkin poiketa Jyväskylässä toistakin serkkua moikkaamassa. Jäin sinne sitten lopulta yöksikin ja eikös me itsemme jo löydetty Bran tanssilattialta illalla meksikolaisen sohvasurffarin seurasta ensin maisteltuamme meksikolaista tequilaa parkkiksella. Tätä mä rakastan Suomen kesässä: random reissuja, random tuttavuuksia. Ikinä ei tiedä, mistä itsensä seuraavana iltana löytää. Tässä ajatuksessa on aika paljon samaa matkustamisen kanssa yleensäkin, ehkä siksi.

En ollut aiemmin käynytkään Vastapaine-baari/kahvilassa, joka oli tosi mukava aloittelupaikka. Vastapäätä meksikolainen toverimme, jonka nimeä en kyllä enää muista. Ihan mukava se oli kuitenkin :)

Vastapaine ja serkun iPhonen kameralaatu

Mitä serkumpi sen herkumpi!

Share coke with family <3

Mitä olisi eka Suomi-viikko ilman kunnon grillimättöjä?!

Torstaina lounastelin vielä rakkaan ystävän kanssa Jyväskylässä ja lopulta raahauduin kotiin. Perjantaina huilittiin. Lauantaiaamuna sitten alkoikin meidän kauan (kauhulla) odotettu reissu Vantaalle ExtremeRuniin! Ja voi pojat miten se oli mukava reissu.

ExtremeRun on siis juoksutapahtuma, jossa voi valita juokseeko kierroksen (9km) vai kaksi (18km). Matkalla on melkoinen määrä esteitä, kuten autonromujen ylitystä, isoja heinäpaalia, mudassa konttaamista, putkien läpi ryömimistä, Goljatin portaiden kapuamista, verkkojen ja muurien yli kiipeilyä, autonrenkaita, joen halki uintia (jäätävää!) ja vaahdon läpi juoksua. Käytännössä siis asioiden yli, ali tai halki pääsemistä. Hommaa ei yhtään helpottanut mäkinen maasto, joka musta ainakin meinasi lopussa viedä mehut. Etenkin joen halkiuinnin jälkeen kenkien ja vaatteiden painaessa märkinä huomasi, miten homma alkoi muuttua raskaaksi. Mutta me tehtiin se! Päästiin maaliin ja saatiin mitalit! Jes! Meille Roosan kanssa riitti yksi kierros, sillä ajateltiin toisesta olevan vain enemmän haittaa kuin hyötyä ja pelättiin, ettei ehditä maksimiajassa (3h) maaliin ja saada mitalia. Ninni sen sijaan oli hurja ja kipitti 18km.

Hommaanhan tietysti kuuluu myös pukeutuminen. Mun ehdottomat lempparit olivat palomiehet, jotka juoksivat koko radan savusukellusvarusteissa. Joen jälkeen mua vähän säälitti ne. Me vaan vähän tuunailtiin t-paitoja ja kiskottiin ylle räväkät leggarit. Ensi kerralla räväytetään vähän enemmän. Kuuluttajakin paikan päällä kuulutti ennen juoksun alkua: "Tämä tapahtumahan on tunnettu siitä, että tämä on vähän kuin yhdistetty festarit ja juoksutapahtuma, mutta kyllä te tulette huomaamaan, että festarit ovat kaukana kun te tuolla pururadalla pingotte." Ja oikeassahan se oli. Mutta hauskaa oli silti ja tunnelma oli loistava! Joukossa oli niin juoksuharrastajia ja tosissaankin juoksevia, kuin sitten muita meidän kaltaisia hauskaa pitämässä ja vähän omaa kuntoaan tsekkaamassa olevia. Vähän himottaisi Ouluunkin lähteä kyseiseen tapahtumaan, joka olisi 3.8.

Illalla asiaan kuuluivat tietysti jatkot Hotelli Vantaalla, mutta ne oli vähän pettymys meille. Lähdettiin sitten kurkkaamaan myös Flamingossa olevan yökerhon meiningit, mutta sekään ei oikein toiminut, oli tosi vähän porukkaa liikenteessä ja mentiinkin aika ajoissa takaisin hotellille nukkumaan. Aamulla käytiin poliisiasemalla puhaltamassa ja poliisikin moitti meillä olleen kurjat kekkerit kun kaikki olivat siihen aikaan jo ihan nollilla ja ajokunnossa. Mutta juoksu olikin onneksi pääasia tällä reissulla ja sen osalta keikka oli oikein onnistunut.

Ennen lähtöä, puhtaina ja vielä hymyilyttääkin...

...ja maalissa, likaisina, väsyneinä, mitalit kaulassa ja edelleen hymyilyttää!

Illan jatkot Hotelli Vantaalla. Äiti käski pitää nesteytyksestä huolta!

VIIKKO 2

 Maanantaina oli tarkoitus huilia, mutta enkös mä sitten kuitenkin päätynyt siskon ja äidin kanssa Jyväskylään, "ihan muuten vaan". Sain nyt kuitenkin ylppärilahjan kaverille ostettua, joten ei ihan turha reissu.

Tiistaina otinkin sitten suunnaksi Lappeenrannan. Menin sinne hoitamaan siskon tyttöjä siksi aikaa kun mies oli työmatkalla Kiinassa ja siskonkin piti lähteä Malmöön muutaman päivän työreissulle. Kelpasihan se, sillä ajattelin että päivisin mulla on hyvää pääsykokeisiinlukuaikaa tyttöjen ollessa koulussa ja hoidossa. Lopulta sielläkin talolla kävi parit kaupungissa asuvat kaverit kahvilla ja toisena päivänä sain kutsun Jyväskylän journalistiikan pääsykokeisiin ja sekin päivä meni lähinnä hihkuessa ja tanssiessa ympäri taloa. Toki tarkalle ei mennyt yhtään kutsun saanti: pisteraja pääsykokeisiin oli ollut 33,5 ja mun pisteet oli omien laskujeni mukaan 34, heh. Mutta riittävästi! Onneksi nyt vain koe ratkaisee. Lopulta sain Turun pääsykoekirjaa luettua tällä reissulla ehkä 40 sivun verran, hupsista.

Tyttöjen kanssa meillä oli mukavat kolme päivää eivätkä ne edes ujostelleet mua, vaikka niin aluksi arvelinkin, koska oli niin pitkä aika kulunut viime näkemästä. Nuorimmainen, 3-vuotias Sohvi yhtenä iltana siinä mun vieressä pötkötellessään halasikin ja totesi: "Musta on niin ihanaa että sä oot täällä." En voinut muuta kuin olla samaa mieltä.

Sohvin yllätin eräänä iltana myös laulamasta nojatuolissa Tuiki Tuiki Tähtöstä sylissään makaavalle, vilttiin kääritylle Muusa-kissalle ja myöhemmin juoksemassa ympäri taloa laulaen o-ou, o-o-o ding dong. Ainakin Euroviisut oli siinä talossa muistettu katsoa! Tytöt myös palavasti rakastuivat mun mukana raahaamiini korkkareihin ja niiden kanssa pelatessa vierähti yksi ilta. Siinä vaihessa ei meidän sukulaisuussuhteesta ollut enää epäilystäkään ja täti pystyi vain ylpeydellä seuraamaan sivusta.

Valmistautukaa Sohvi-kuvakollaasiin. En ole ikinä tavannut samanlaista linssiludemuksua!

Tämmönen meininki oli meillä. Kaikki ässät koossa: Sanni, Selma ja Sohvi.

Lauantaiaamuun asti olin Lappeenrannassa, jonne äiti tuli perjantai-iltana bussilla. Sieltä sitten aamusta jatkettiin Punkaharjulle äidin ystävän 50-vuotisjuhliin. Juhlien jälkeen jatkettiin tädin mökille Rantasalmelle, jossa vietettiin yö. Kotiin palauduttiin sunnuntaina.

VIIKKO 3

Paluu arkeen. Työt alkoivat. Aloitin siis paikallislehtemme kesätoimittajana ja pääsin suoraan tositoimiin. Elämäni ensimmäinen juttu ihkaoikean "toimittaja" -nimikkeen alla koski jätekasaa. Siinä lukijavinkin perusteella niemen rannassa pusikossa kömpiessäni hiukset ja kengät täynnä neulasia luvatonta luontoon kipattua jätekasaa etsiessäni muistuttelin itselleni, että onneksi tästä on suunta vain ylöspäin ja tuskin vielä olen urani huipulla. Jostain se pitää aloittaa! Jätekasa lopulta löytyikin ja juttu tuli tehtyä. Kaikin puolin olen kyllä näin yhden kokonaisen viikon perusteella hommasta nauttinut ja olen varma, että kolme kuukautta menevät nopeasti!

Keskiviikkona tein päiväreissun Turkuun. Lopulta pääsykoekirjaa tuli paukutettua päähän yhden lukukerran verran neljänä päivänä. Ei ehkä paras lähtökohta, varsinkaan kun viimeiset kaksikymmentä sivua luin yliopistolla auditorian edessä. Mutta hei, ehdinpäs! Ja yllättävää kyllä, pääsykoe tuntui tosi helpolta ja meni mielestäni hyvin. Jos en tule valituksi, niin ainakin itse olen suoritukseeni tyytyväinen.

Viikonloppuna taas juhlittiin kahden ystävän ylioppilasjuhlia, illasta kolmannen kaksikymppissynttäreitä ja yöllä ihan vaan elämää. Oli mahtava päivä ja se lopulta jatkui jatkoille aamun pikkutunneille saakka. Sunnuntaina sitten roskaruoan kautta mökille hengailemaan auringonpaisteeseen kavereiden kesken. Täydellinen viikonloppu, ellen sanoisi.

Roosan ylppärit. Tiedän, mekkoni näyttää raskausmekolta, mutta pikkuvarpaiden töminää ei onneksi tältä suunnalta tiedossa. Mekon juju piileekin avonaisessa selässä.

Nyt sitten uusi viikko vierähti jälleen käyntiin. Keskiviikkona on Jyväskylän pääsykokeet ja sen jälkeen mun koulurumba on tältä erää ohi. Toivon tosiaan, että pääsen sisään johonkin, koska muutakaan suunnitelmaa ei oikein mielessä ole ja nyt opiskelumotivaatio olisi oikeasti jo kohdallaan.

Muuten kesäsuunnitelmia on sopivasti, mutta aika vähän mitään on kunnolla lukkoon lyöty. Ainakin siskon häitä heinäkuun alussa, toivottavasti Ilosaaressa rokkailua ja Yyterin reissua, ehkäpä myös Oulun ExtremeRun. (PS. Laskettaisiinko tuommoisia keikkoja matkablogi-määritteen alle? Ovathan ne toki kotipaikakkunnan ulkopuolella, mutta...) Pitää ihan mennä sen mukaan miten itselle sattuu viikonloppukeikkoja ja miten kaveritkin on viikonloppuja töissä. Mahtava kesä tästä silti on tulossa vaikka jumittaisin vain täällä, se on ihan varma!

Nyt myös päivityksiä pitäisi alkaa tulla pikkasen useammin kuin kolmen viikon välein, heh. Mutta hei, jos äskeisen jaksoitte kokonaan lukea, niin ehkä ymmärrätte miksei mua ole koneella liiemmin näkynyt? Tässä vaiheessa on mahdollista myös heittää postaustoiveita (erityisesti tietysti reissuun liittyviä, ettei mene tämä blogi nyt ihan tämmöiseksi hömpötykseksi), sillä nyt olisi tarkoitus alkaa summailemaan reissujuttuja kasaan ja vielä enemmän kertoa paluufiiliksistä.

Nyt nukkumaan, että jaksaa huomenna töihin. Pääsen tekemään ekan henkilöhaastattelun, kivaa!

Se liikkuu sittenkin!

Tänään on se päivä. On aika jättää autiomaa taakse ja alkaa etenemään. Huilitauko pidetty ja nyt reissataan taas! Melkein ahdistaa, jotenkin matkustus tuntuu taas kauhean työläältä nyt kun on eletty helppoa ja laiskaa elämää paikoillaan kolme viikkoa. Mielessä kävi tänne jääminenkin, mutta kun on nähnyt miten niin monet ihmiset on tänne jämähtäneet kerta toisensa jälkeen monista lähtöpäätöksistä huolimatta ja päätin että minä pidän nyt edes pääni ja jatkan matkaa. Lunakin on naapurissa edelleen, vaikka hänen piti lähteä pari viikkoa sitten. Tosin hän ilmeisesti toivoo, että Delfin lähtisi reissaamaan Boliviaan myös, jostain syystä Luna taitaa vähän kammota yksin matkustusta. Mutta siis, jos en nyt reissaisi enää, jälkeenpäin harmittaisi.

Hei hei kotiranta. Tuolla ei tarvinnut tilasta tapella.

Viime päivinä ollaan mm. vietetty Lunan synttäreitä. Meillä oli mahdottoman mukavat kekkerit rannalla nuotion ääressä ja en edes tiennyt Lobitoksessa olevan niin paljon nuoria! Kolmisenkymmentä ihmistä lopulta kokoontui sinne ja oli tosi kivaa. Törmäsin suomalaispariskuntaankin, jotka työskentelevät naapurihostellissa ja tuntuipa muuten suomen kieli puhuttuna taas tönköltä. Kirjakieli on kyllä kaunista kuin mikä, mutta puhekieltä joutuu nykyään hetken jo maistelemaan suussa, ennnen kuin tuntuu taas luontevalta. Suomen puhekieli ei vaan ole kovin nättiä mun mielestä.

Tosi selvää kuvamateriaaliakun valaistus oli ihan hirrrveen hyvä. Fahed, Delfin, Luna ja Lia.

Charlotte (jolla on 26 kg painoinen rinkka ja vaatteita koko painon edestä, huh sitä määrää! Olen ehkä vähän lainaillut välillä, ihan pikkiriikkisen vain), Saskia ja minä.

Lia, Charlotte, Saskia ja minä

Päivänsankari Luna ja Julian.

Kekkereistä uupunut Peanut, joka muuten on Lunan koira. Luna sen poimi mukaansa farmilta, jossa työskenteli Ecuadorissa ja meinaa sen ottaa mukaansa Saksaan.

Synttärikekkereitä seuraavana päivänä vieteltiin tyttöporukalla beauty-iltapäivää. Mentiin rannalle tekemään hiekkakuorinta maito-hunaja-hiekkamössöllä, kipattiin kylmää teetä hiuksiin ja sen sellaista. Lopuksi polskittiin meressä, josta muuten on viimeisen viikon aikana tullut ikävän kylmä. Talolla sitten vielä leviteltiin aloe veraa iholle (siis ihan siitä oikeasta kasvista) ja tehtiin kasvonaamiot. Olipas mukavaa. Naapurin hollantilaisnaisen Saskian argentiinalaismieheke Julian oli vielä tehnyt meille lettuja, mikä kruunasi illan. On muuten älyttömän hyvää, kun pistää lettujen sisään tuorejuustoa, muussattua avokadoa ja pippuria, kokeilkaapa!

Hiekkakuorintaa

Koirat jostain syystä rakasti tuota mössöä ja tuli nuolemaan sitä

Kasvonaamiot! Minä, Luna ja Delfin.

Eilen maltillisesti juhlittiin mun tämänpäiväistä lähtöä. Mentiin naapurihostelliin La Casonasiin hengailemaan, pelattiin vähän pöytäfutista ja biljardia. Oli ihan mukava ilta, mitä nyt meidän pomo alkoi avautumaan mulle kuinka olen ollut mukava työntekijä ja oispa kiva jos jäisin ja voisi kuulemma lennättää mun hevosenkin tänne jos yhään helpottaisi. Saattoi olla hieman alkoholilla osuutta asiaan. Tapasin myös perulaisen arkkitehdin, joka innostui höpöttämään mulle ummet ja lammet suuresta idolistaan Alvar Aallosta.

Me Fahedin kanssa hävittiin aika pahasti, lähinnä mun maalivahtitaitojen ansiosta... Hups.

Nyt sitten menen viikonlopun viettoon pohjoisemmaksi Mancoraan, joka on vain 1,5 tunnin ajomatkan päässä. Tarkoitus ainakin olisi, Cesar ja Fahed ovat vain kadonneet enkä viitsi lähteä hyvästelemättä (enkä jaksa kävellä rinkan kanssa bussipysäkille, joten odotan autoa) ja kello on jo kolme ja mua vähän ottaa päähän. Anyway, Mancora on noin 8500 hengen pikkukaupunki (vai kyläksikö pitäisi sanoa?), joka on nykyään tosi turistoitunut. Aurinko, ranta ja surffaus ovat paikan avainsanat. Meinasin sinne mennä viikonlopuksi rentoutumaan ja nauttimaan auringosta hostellin uima-altaalle ja aurinkotuoleille. Sunnuntaina tai maanantaina jatkan Ecuadoriin, jonne mulla ei juuri suunnitelmia ole. Ehkä keksin jotain Mancorassa, ehkä vasta Ecuadorissa. Siellä mulla harmillisesti on vain kaksi viikkoa aikaa ennen paluuta Limaan nappaamaan mun lento, joka lähtee 25. päivä. Alunperinhän tosiaan suunnittelin reissavaani Ecuadorissa ainakin kuukauden, mutta kappas vaan kun jumahdin Peruun kuudeksi viikoksi... Onpahan hyvä syy tulla uudestaan Ecuadorin ja Kolumbian reissulle joku kaunis pävä.

Vaihteeksi bussihärdelliä

Laura + Etelä-Amerikka + bussit = huono kombinaatio.

Eilen viimein sain siis ennakkotehtävät tehtyä ja postitettua. Samalla postitin kahdeksan kilon edestä villapaitoja, kaulaliinoja, takkeja ja muuta lämpöistä vaatetta, jota en enää tule tarvitsemaan. Ja kirjoja, aina vain kirjoja. Niistä ei vaan raaski luopua! Cuscon posti oli positiivinen yllätys Indonesian postitoimiston jälkeen. Sain loistavaa asiakaspalvelua tosi mukavalta naiselta ja vieläpä englanniksi. Siellä mun tavarat pakattiin niin tiukkaan pakettiin, että jos jotain eksyy matkasta niin jo on kumma.

Ennakkotehtäviin olin lopulta aika tyytyväinen, mitä nyt mun Uhri-esseen jälkeen alkoi mielessä kieppumaan heti sen valmistuttua muka kaikki paremmat ideat. Nyt käsittelin aika laajalta ihmisoikeuksia aina Etelä-Afrikasta Itä-Timoriin, mutta myöhemmin rupesin miettimään olisiko sittenkin se ruotsalaisdokkari Ei oikea raiskaus?-aiheinen ollut sittenkin parempi. Vai olisiko pitänyt yrittää yllättää tuomaristo ja tarkastellakin sanaa uhri uskonnollisessa merkityksessään, Raamattuun vedoten? Lopulta totesin, että nyt ei enää jossitella, survoin paperit kuoreen ja kipitin postiin.

Postissa menikin kauemmin kuin oletin ja huomasin, että mullehan tulee vähän kiire. Lisäksi jännäsin lähteekö mun bussi edes, koska saksalaistytöt ei päässeet päivällä lähtemään Limaan, koska joku tie oli poikki, en tiedä miksi. Lähdin kuitenkin asemalle hirveässä tohinassa ihanan kevyine tavaroineni  (mun rinkkaan mahtuu ihan oikeasti tavaraa nyt, ei enää outoja ripustusviritelmiä sen ulkopuolelle halleluja!) Lippuun oli merkattu, että asemalle pitää tulla klo 18, mutta bussi lähtee 18:30. Yleensäkin lipuissa aina on tuo puolen tunnin varoaika, enkä siitä hirveästi stressiä ottanut. Olin asemalla 18:15 ja päädyin hirmuiseen karuselliin ja lopulta hyppäsin jo liikkuvaan bussiin. Olipahan vauhdikas lähtö Cuscosta.

Matka meni ihan mukavasti, mitä nyt aamulla koko bussi herätettiin kuudelta, kun huomattiin joltain ulkomaalaismieheltä kadonneen 8500 solia (noin 2500e) yön aikana. Poliisi tuli paikalle ja tien varressa jumitettiin jonkin aikaa. En edes tajua miksi jollain idiootilla on noin paljon käteistä mukana?! Lopulta kerättiin koko bussilta pieni kolehti miesparalle, pärjäileepähän pari päivää. Koko härdellin seurauksena mun 20-tuntinen bussimatka venyi 24-tuntiseksi ja saavuin Limaan kuudelta illalla. Mun seuraava bussi olisi lähtenyt viideltä, vaan minäpä en (olin ostanut jo lipunkin valmiiksi Cuscossa, mitä en yleensä edes tee). Kävin heti inisemässä uutta lippua bussiyhtiöltä, mutta ne sanoi vaan voivoi. Ei auttanut kuin ostaa uusi lippu huomiselle (34e) ja toivoa, että vakuutusyhtiöllä riittää empatia.

Nyt sitten olen Limassa ja vietän yön täällä toisin kuin suunnittelin. Illan onneksi pelasti mukava taksikuski, jonka kanssa höpöteltiin koko matka, espanjaksi! Kyllä vähän hymyilyttikin kuskin tuumatessa mulle "Puhuthan sinä hyvä tyttö espanjaa koko ajan!" valitellessani, ettei oikein kieli taivu kovin hyvin. Siinä sitten totesin itsekin, että tosiaan, kyllähän mä muuten puhun espanjaa! En mä sitä oikeastaan osaa, mutta kyllä mä vaan sitä puhun ja sillä selviän. Vähän väliä pitää tosin pyytää muita vääntämään asiat rautalangasta ja toistamaan, mutta ketä kiinnostaa. Enää ei ensimmäisenä tulekaan "puhutko englantia?", vaan ensin yritetään espanjaksi. Kyllä mä melkein väittäisin paremmin espanjaa puhuvani kuin ranskaa, jota opiskelin koko lukioaikani. Vaikka takuulla sanavarasto on huomattavasti mun espanjaa laajempi, niin ranskaa mun suusta ei olla kyllä tähän saakka juurikaan kuultu eikä varmaan kuullakaan. Kauhean hankala kieli.

Kuski oli peräti niin mukava, että annoin sen kärrätä mut hostelliin, josta se todennäköisesti saa välityspalkkiota. Tää on vähän niin kuin fiinimpi mesta, ei sellainen räkäinen partyhostelli joissa on tullut eniten lusittua, mutta kuski sai tinkaistua hinnan inhimilliseksi, niin täällä kelpaa yksi yö huilia. Lisäksi mun odotukset aamupalalle on aika korkealla, paree olla aika hyvä. Voi miten tuntuikin suihku hyvältä 24-tuntisen bussimatkan jälkeen.

Cuscossa vierähti viikko, vaikka oikein mitään en tehnyt. Ennakkotehtävien parissa ähersin joka päivä ja viikonloppu meni aika kosteissa tunnelmissa. Mun dormiin sattui kolme saksalaistyttöä ja kaksi englantilaistyttöä, kaikki 18-20-vuotiaita, joten sillä porukalla vietettiin pari lystikästä iltaa, etenkin lauantain Jungle Party oli aika ikimuistoinen. Mun bilekunto taitaa vaan kaivata vähän preppausta, mä kun olin molempina iltoina se ensimmäien tylsimys joka lähti nukkumaan, heh.

Cuscossa myös tapasin ensimmäisen suomalaisen Etelä-Amerikassa! Harrin Turusta, jota toivottavasti myöhemmin vielä tulee nähtyä jossain pohjoisessa, saa nähdä miten käy. Lisäksi näin argentiinalaisia muutamana päivänä ja israelilaiset Kfir ja Gevakin viipyivät kaupungissa pari yötä, joten käytiin lounastamassa porukalla. Cuscossa huvitin itseäni myös hilpeillä kadunnimillä, joita bongailin vaikka kuinka, mutta muistan vain pari. Vai miltä kuulostaa Plaza Kusipata tai Calle Herrajee? Lisäksi mieleen jäi muuan keskustelu erään taksikuskin kanssa, jossa häntä kiinnosti mm. mitä juon juhliessani, kuinka monta litraa olutta kykenen juoman yhden illan aikana (hän pystyy 12, toivon totisesti ettei ollut tuo määrä edellisiltana ennen kuin aamulla nousi rattiin) ja mitä mieltä olen perulaisista pojista? Öööö, excuse-moi?

Kuvamateriaalia ei juuri muuten ole, kuin jotain ah-niin-edustavia otoksia lauantain  Jungle Partysta.

Tää on ikään kuin se before-kuva lauantailta...

...ja tää taitais sit olla se after-otos. Bloodbomb on ehkä yököttävin juoma ikinä, piscoa ja redbullia, yök.

Ihana Ellie from London! Oisko ehkä pientä reissua tiedossa Irlannista käsin loppukesästä...? Ellie myös väittää, että mulla on australialaisaksentti. Mä en tiedä mitä tästä enää ajatella, kun aussi sanoo mun kuulostavan jenkiltä ja britti aussilta. Samapa tuo, pääasia että mun mongerruksesta selvän saa.

Minä, Ellie ja joku kolmas, henkilöllisyydestä ei tietoa

Ja jos vielä yksi

 

Aamulla mulle selvisi, että tämä tyyppi oli hostellin manageri. Ei oikein enää uskottavuus riittänyt, vaikka oli puvuntakki ja kaikki. Tosiaan teemahan oli Jungle Party, mutta henkilökunta oli ainoat pukeutuneet.

Bloodbomb! Ayliella oli synttärit, mikä takasi ilmaiset juomat. Ei hyvä.

Ystävämme Margaret.

Huomenna mulla on päivä aikaa vähän katsella Limaa. Tuntuu hassulta olla täällä, koska täältä lähtee mun lento pois Etelä-Amerikasta 25. huhtikuuta. Ikään kuin tämän etapin päätöspisteessä ollaan siis jo. Mutta onneksi vielä matka jatkuu ja myöhemmin on aika palata tähän kaupunkiin takaisin. Huomenna siis neljältä mun luottokuski tulee noutamaan mut kohti bussiasemaa. Toivotaan että nyt tärppää ja pääsen päätöspisteeseen Talaraan, jonne olisi 17 tunnin matka. Siellä onkin tarkoitus viettää rannikolla 2-3 viikkoa ja vähän tehdä töitä siinä samassa. Siitä lisää sitten kunhan perille pääsen. Heippa!