First weeks

"Welcome to the real world. It sucks. You're going to love it."

- Monica Geller / Friends

Kuten aiemmin jo vihjailinkin, ekat viikot ovat olleet melkoista hulinaa. Päätin ottaa kaiken ilon irti lomaviikoista ja reissailla minkä ehtii, koska töiden alettua on kuitenkin sidottuna omaan paikkakuntaan. Tässä siis kuvien kera kerrottuna mitä on puuhailtu. Varoitan: Istu alas kaikessa rauhassa. Tästä voi tulla pitkä.


VIIKKO 1

Saavuttuani kotiin viimein perjantaina 10. toukokuuta näin vain paria ystävää illalla ihan rennon saunaillan merkeissä. Lauantaina mulle paljastuikin pikku ylläri: mulle oli järkätty yllätyspaluujuhlat! Ei varmaan tarvitse mainita, miten mahtavaa oli?

Ja meillä oli paaaaljon ruokaa! Pizzaa, salaattia, coctailtikkuja nammmm.

Roosa näkyy jo kahtena

Ette varmaan arvaa teemaa?

Ja kakkuakin! Kyllä meitä hemmoteltiin :)

Tuota leveämpää hymyä tuskin pystyisin edes väläyttämään - tosin tuo yritys melkein jo lähentelee irvistystä.

Ja hoplaa!

 Seuraavalla viikolla alkuviikko meni aika lailla heppatunnelmissa, kun maanantaina heti haettiin rakas tammani Lissu pois Sulkavalta ylläpidosta. Se tuli mulle hienossa kunnossa takaisin, kiitos siitä hurjasti ylläpitäjälle Lauralle! Meidän ylläpitodiili oli tosi onnistunut ja siitä olen tositosi onnellinen. Toista kertaa istuin auton ratissa matkani jälkeen sillä reissulla ja hyvin sujui traikun ja hevosenkin kanssa, heh. Pikku-e -kortinkin tuon yhdistelmän ajoa varten ehdin suorittaa juuri ennen reissua, joten trailerin kanssa ei ole kovin paljoa tullut ajettuakaan.

Vietiin Lissu yöksi siskon talliin ja seuraavana päivänä reissu jatkui, kun vietiin tamma Turun lähelle Haveriin. Sieltä nyt odotellaan uutisia millon sen voi hakea pois, kovasti heppaa kotiin jo odottelen <3 On se vaan rakas otus se, vaikka joskus hermoromahduksen partaalla sen kanssa saa ollakin.

Vasemmalla siskon kantava suomenhevostamma Iitu (varsan pitäisi syntyä reilun kuukauden päästä!), oikealla Lissu <3

Melkein-Turun reissulta jäinkin sitten matkalle Tampereelle. Piipahdin serkun luona yötä ja keskiviikkona kävin yliopistolla journalistiikan pääsykokeissa, jotka feilasin aika huolella. Kirjan osasin hyvin kaksi kertaa sen luettuani. Harmi vain, että koko kokeessa kysyttiin vain neljä sananselityskysymystä kyseisestä kirjasta. Sen sijaan kolumni ja kaksi esseetä perustuivat artikkeleihin, jotka ehdin lukaista vain kerran läpi enkä edes pitänyt niiden painoarvoa niin tärkeänä kirjaan rinnastaessa. Ohhoh. No, sattuuhan sitä. Piirustustehtävä oli onneksi kiva ja mä panostinkin tällä kertaa sitten siihen :D

Serkkuni kanssa oli kuitenkin kiva nähdä ja tuli taas Tampere vähän tutummaksi kaupunkina kun käytiin Pyynikinharjulla iltakävelyllä. Oli tosi tuulista ja näin ollen ihan jäätävän kylmä. Päivi sanoikin osuvasti, että Suomen vuodenajat ovat vain neljä eri versiota talvesta. Aika usein olen ihan samaa mieltä.

Mun extempore-reissu venyikin jälleen, kun Tampereelta päätinkin poiketa Jyväskylässä toistakin serkkua moikkaamassa. Jäin sinne sitten lopulta yöksikin ja eikös me itsemme jo löydetty Bran tanssilattialta illalla meksikolaisen sohvasurffarin seurasta ensin maisteltuamme meksikolaista tequilaa parkkiksella. Tätä mä rakastan Suomen kesässä: random reissuja, random tuttavuuksia. Ikinä ei tiedä, mistä itsensä seuraavana iltana löytää. Tässä ajatuksessa on aika paljon samaa matkustamisen kanssa yleensäkin, ehkä siksi.

En ollut aiemmin käynytkään Vastapaine-baari/kahvilassa, joka oli tosi mukava aloittelupaikka. Vastapäätä meksikolainen toverimme, jonka nimeä en kyllä enää muista. Ihan mukava se oli kuitenkin :)

Vastapaine ja serkun iPhonen kameralaatu

Mitä serkumpi sen herkumpi!

Share coke with family <3

Mitä olisi eka Suomi-viikko ilman kunnon grillimättöjä?!

Torstaina lounastelin vielä rakkaan ystävän kanssa Jyväskylässä ja lopulta raahauduin kotiin. Perjantaina huilittiin. Lauantaiaamuna sitten alkoikin meidän kauan (kauhulla) odotettu reissu Vantaalle ExtremeRuniin! Ja voi pojat miten se oli mukava reissu.

ExtremeRun on siis juoksutapahtuma, jossa voi valita juokseeko kierroksen (9km) vai kaksi (18km). Matkalla on melkoinen määrä esteitä, kuten autonromujen ylitystä, isoja heinäpaalia, mudassa konttaamista, putkien läpi ryömimistä, Goljatin portaiden kapuamista, verkkojen ja muurien yli kiipeilyä, autonrenkaita, joen halki uintia (jäätävää!) ja vaahdon läpi juoksua. Käytännössä siis asioiden yli, ali tai halki pääsemistä. Hommaa ei yhtään helpottanut mäkinen maasto, joka musta ainakin meinasi lopussa viedä mehut. Etenkin joen halkiuinnin jälkeen kenkien ja vaatteiden painaessa märkinä huomasi, miten homma alkoi muuttua raskaaksi. Mutta me tehtiin se! Päästiin maaliin ja saatiin mitalit! Jes! Meille Roosan kanssa riitti yksi kierros, sillä ajateltiin toisesta olevan vain enemmän haittaa kuin hyötyä ja pelättiin, ettei ehditä maksimiajassa (3h) maaliin ja saada mitalia. Ninni sen sijaan oli hurja ja kipitti 18km.

Hommaanhan tietysti kuuluu myös pukeutuminen. Mun ehdottomat lempparit olivat palomiehet, jotka juoksivat koko radan savusukellusvarusteissa. Joen jälkeen mua vähän säälitti ne. Me vaan vähän tuunailtiin t-paitoja ja kiskottiin ylle räväkät leggarit. Ensi kerralla räväytetään vähän enemmän. Kuuluttajakin paikan päällä kuulutti ennen juoksun alkua: "Tämä tapahtumahan on tunnettu siitä, että tämä on vähän kuin yhdistetty festarit ja juoksutapahtuma, mutta kyllä te tulette huomaamaan, että festarit ovat kaukana kun te tuolla pururadalla pingotte." Ja oikeassahan se oli. Mutta hauskaa oli silti ja tunnelma oli loistava! Joukossa oli niin juoksuharrastajia ja tosissaankin juoksevia, kuin sitten muita meidän kaltaisia hauskaa pitämässä ja vähän omaa kuntoaan tsekkaamassa olevia. Vähän himottaisi Ouluunkin lähteä kyseiseen tapahtumaan, joka olisi 3.8.

Illalla asiaan kuuluivat tietysti jatkot Hotelli Vantaalla, mutta ne oli vähän pettymys meille. Lähdettiin sitten kurkkaamaan myös Flamingossa olevan yökerhon meiningit, mutta sekään ei oikein toiminut, oli tosi vähän porukkaa liikenteessä ja mentiinkin aika ajoissa takaisin hotellille nukkumaan. Aamulla käytiin poliisiasemalla puhaltamassa ja poliisikin moitti meillä olleen kurjat kekkerit kun kaikki olivat siihen aikaan jo ihan nollilla ja ajokunnossa. Mutta juoksu olikin onneksi pääasia tällä reissulla ja sen osalta keikka oli oikein onnistunut.

Ennen lähtöä, puhtaina ja vielä hymyilyttääkin...

...ja maalissa, likaisina, väsyneinä, mitalit kaulassa ja edelleen hymyilyttää!

Illan jatkot Hotelli Vantaalla. Äiti käski pitää nesteytyksestä huolta!

VIIKKO 2

 Maanantaina oli tarkoitus huilia, mutta enkös mä sitten kuitenkin päätynyt siskon ja äidin kanssa Jyväskylään, "ihan muuten vaan". Sain nyt kuitenkin ylppärilahjan kaverille ostettua, joten ei ihan turha reissu.

Tiistaina otinkin sitten suunnaksi Lappeenrannan. Menin sinne hoitamaan siskon tyttöjä siksi aikaa kun mies oli työmatkalla Kiinassa ja siskonkin piti lähteä Malmöön muutaman päivän työreissulle. Kelpasihan se, sillä ajattelin että päivisin mulla on hyvää pääsykokeisiinlukuaikaa tyttöjen ollessa koulussa ja hoidossa. Lopulta sielläkin talolla kävi parit kaupungissa asuvat kaverit kahvilla ja toisena päivänä sain kutsun Jyväskylän journalistiikan pääsykokeisiin ja sekin päivä meni lähinnä hihkuessa ja tanssiessa ympäri taloa. Toki tarkalle ei mennyt yhtään kutsun saanti: pisteraja pääsykokeisiin oli ollut 33,5 ja mun pisteet oli omien laskujeni mukaan 34, heh. Mutta riittävästi! Onneksi nyt vain koe ratkaisee. Lopulta sain Turun pääsykoekirjaa luettua tällä reissulla ehkä 40 sivun verran, hupsista.

Tyttöjen kanssa meillä oli mukavat kolme päivää eivätkä ne edes ujostelleet mua, vaikka niin aluksi arvelinkin, koska oli niin pitkä aika kulunut viime näkemästä. Nuorimmainen, 3-vuotias Sohvi yhtenä iltana siinä mun vieressä pötkötellessään halasikin ja totesi: "Musta on niin ihanaa että sä oot täällä." En voinut muuta kuin olla samaa mieltä.

Sohvin yllätin eräänä iltana myös laulamasta nojatuolissa Tuiki Tuiki Tähtöstä sylissään makaavalle, vilttiin kääritylle Muusa-kissalle ja myöhemmin juoksemassa ympäri taloa laulaen o-ou, o-o-o ding dong. Ainakin Euroviisut oli siinä talossa muistettu katsoa! Tytöt myös palavasti rakastuivat mun mukana raahaamiini korkkareihin ja niiden kanssa pelatessa vierähti yksi ilta. Siinä vaihessa ei meidän sukulaisuussuhteesta ollut enää epäilystäkään ja täti pystyi vain ylpeydellä seuraamaan sivusta.

Valmistautukaa Sohvi-kuvakollaasiin. En ole ikinä tavannut samanlaista linssiludemuksua!

Tämmönen meininki oli meillä. Kaikki ässät koossa: Sanni, Selma ja Sohvi.

Lauantaiaamuun asti olin Lappeenrannassa, jonne äiti tuli perjantai-iltana bussilla. Sieltä sitten aamusta jatkettiin Punkaharjulle äidin ystävän 50-vuotisjuhliin. Juhlien jälkeen jatkettiin tädin mökille Rantasalmelle, jossa vietettiin yö. Kotiin palauduttiin sunnuntaina.

VIIKKO 3

Paluu arkeen. Työt alkoivat. Aloitin siis paikallislehtemme kesätoimittajana ja pääsin suoraan tositoimiin. Elämäni ensimmäinen juttu ihkaoikean "toimittaja" -nimikkeen alla koski jätekasaa. Siinä lukijavinkin perusteella niemen rannassa pusikossa kömpiessäni hiukset ja kengät täynnä neulasia luvatonta luontoon kipattua jätekasaa etsiessäni muistuttelin itselleni, että onneksi tästä on suunta vain ylöspäin ja tuskin vielä olen urani huipulla. Jostain se pitää aloittaa! Jätekasa lopulta löytyikin ja juttu tuli tehtyä. Kaikin puolin olen kyllä näin yhden kokonaisen viikon perusteella hommasta nauttinut ja olen varma, että kolme kuukautta menevät nopeasti!

Keskiviikkona tein päiväreissun Turkuun. Lopulta pääsykoekirjaa tuli paukutettua päähän yhden lukukerran verran neljänä päivänä. Ei ehkä paras lähtökohta, varsinkaan kun viimeiset kaksikymmentä sivua luin yliopistolla auditorian edessä. Mutta hei, ehdinpäs! Ja yllättävää kyllä, pääsykoe tuntui tosi helpolta ja meni mielestäni hyvin. Jos en tule valituksi, niin ainakin itse olen suoritukseeni tyytyväinen.

Viikonloppuna taas juhlittiin kahden ystävän ylioppilasjuhlia, illasta kolmannen kaksikymppissynttäreitä ja yöllä ihan vaan elämää. Oli mahtava päivä ja se lopulta jatkui jatkoille aamun pikkutunneille saakka. Sunnuntaina sitten roskaruoan kautta mökille hengailemaan auringonpaisteeseen kavereiden kesken. Täydellinen viikonloppu, ellen sanoisi.

Roosan ylppärit. Tiedän, mekkoni näyttää raskausmekolta, mutta pikkuvarpaiden töminää ei onneksi tältä suunnalta tiedossa. Mekon juju piileekin avonaisessa selässä.

Nyt sitten uusi viikko vierähti jälleen käyntiin. Keskiviikkona on Jyväskylän pääsykokeet ja sen jälkeen mun koulurumba on tältä erää ohi. Toivon tosiaan, että pääsen sisään johonkin, koska muutakaan suunnitelmaa ei oikein mielessä ole ja nyt opiskelumotivaatio olisi oikeasti jo kohdallaan.

Muuten kesäsuunnitelmia on sopivasti, mutta aika vähän mitään on kunnolla lukkoon lyöty. Ainakin siskon häitä heinäkuun alussa, toivottavasti Ilosaaressa rokkailua ja Yyterin reissua, ehkäpä myös Oulun ExtremeRun. (PS. Laskettaisiinko tuommoisia keikkoja matkablogi-määritteen alle? Ovathan ne toki kotipaikakkunnan ulkopuolella, mutta...) Pitää ihan mennä sen mukaan miten itselle sattuu viikonloppukeikkoja ja miten kaveritkin on viikonloppuja töissä. Mahtava kesä tästä silti on tulossa vaikka jumittaisin vain täällä, se on ihan varma!

Nyt myös päivityksiä pitäisi alkaa tulla pikkasen useammin kuin kolmen viikon välein, heh. Mutta hei, jos äskeisen jaksoitte kokonaan lukea, niin ehkä ymmärrätte miksei mua ole koneella liiemmin näkynyt? Tässä vaiheessa on mahdollista myös heittää postaustoiveita (erityisesti tietysti reissuun liittyviä, ettei mene tämä blogi nyt ihan tämmöiseksi hömpötykseksi), sillä nyt olisi tarkoitus alkaa summailemaan reissujuttuja kasaan ja vielä enemmän kertoa paluufiiliksistä.

Nyt nukkumaan, että jaksaa huomenna töihin. Pääsen tekemään ekan henkilöhaastattelun, kivaa!

Jumitusta Cuscossa

Ei mulla hirveästi edes ole asiaa. Kunhan tekee mieli vaan kirjoittaa jotain muutakin kuin esseitä välillä, pieni aivotauko ikään kuin ja silleen.

Tänään alkoi neljäs päivä ennakkotehtävien parissa, mikä tarkoittaa sitä että mun aikataulun mukaan tämän päivän jälkeen neljä viidestä tehtävästä pitäisi olla valmiina. Valokuvaustehtävän sain viimeisteltyä ja kuvat teetätettyä valokuvausliikkeen tädin ja mun välisestä kielimuurista huolimatta.Teetätin kaikki kuvat ja vein loput naiselle, jota silloin kuvasin. Sieltä Plaza de Armasilta hänet taas löysin suklaapatukoita myymästä ja tuntui ilahtuvan kuvanipusta.

Kaksi kirjoitustehtävää olen myös saanut tehtyä, toinen perinteinen perustelu "Miksi juuri sinut pitäisi valita opiskelemaan tätä alaa" ja toinen synopsis dokumentista, joka käsittelee vanhuksia tai vanhuuden teemaa Suomessa. Nyt on tämmönen työn alla: "Kirjoita kolmen - viiden (3-5) sivun essee, jossa pohdit teemaa "Uhri" käyttäen viitekohtanasi yhtä teosta (dokumentaarinen elokuva, romaani, runo, kuvateos, teatteriesitys, essee tai ns. tietoteos)"

Varmaan turha mainita että ei oikein nappaa?

Mulla kuitenki viitekohtana on omaelämäkerta First They Killed My Father, joka kertoo Kambodzan kansanmurhasta, joten se nyt on sentään ihan hyvä lähtökohta. Puolitoista sivua valmiina ja kello on 12:30, joten eiköhän tämä tästä etene. Huomenna päästään filmaamaan viimeistä tehtävää ja siitä oon jo itseasiassa aika innoissani. Eilen Agustinin kanssa nähtiin ja vähän jutskailtiin tulevasta haastattelusta ja huomenna ois tarkotus pistää purkkiin, Agustin nro 2 lupasi kuvata ja Julian varmaan tulee muuten vaan mukaan heilumaan... Lupasin itselleni, että jos lauantai-iltaan mennessä saan esseet kirjoitettua ja videon editoitua polttamista vaille valmiiksi, illalla juhlitaan, sillä täällä ois sillon jungleparty. Vähän lisämotivointia tässä tällä hetkellä kaivataankin. Vähän tuumailin,että maanantaina voisin sitten yrittää jatkaa matkaa Cuscosta eteenpäin.

Mun ex-kämppis-chileläiset tuli eilen Machu Picchulta ja ne on vähän pulassa: Alvaro oli jättänyt bussiin vyölaukun, jossa on sen passi, rahat ja luottokortti. Surkuhupaisaa tässä on se, että tällä neljän pojan porukalla on tasan vain ja ainoastaan tämä yksi luottokortti, mikä on musta ihan uskomattoman typerää. Mä en edes yksinäni uskaltanut lähteä reissuun ilman kahta korttia. Niiden pitäisi tänään jatkaa matkaa bussilla Punoon ja niillä on lento Pohjois-Chilestä takaisin Santiagoon sunnuntaina ja käteiskassaa löytyy yhteensä 200 solia, eli sellaiset 60 euroa. Hyvä pojat.

Musta on muuten nyt tullut mun inhoama dormilainen. Inhoan yliskarppeja ihmisiä, jotka heräävät dormeissa aikaisin 7-9 aikaan ja ovat kauhean reippaita ja aktiivisia ja kaikkea. Itselle tulee silloin kauhean syyllinen olo, kun nukkuu pitkään ja viettää päivät tehden ei-mitään. Nyt itse menen nukkumaan klo 22-23 ja tänäkin aamuna nousin ilman herätyskelloa seitsemältä suihkuun. Kaiken lisäksi olen kunnon partyhostellissa enkä edes muista millon viimeksi oisin maistellut alkoholia. Oon kauhea tylsimys. Mutta ei se mitään. Aina ei vaan jaksa.

Pakko vielä mainita yksi juttu, nimittäin yksi aussi luuli eilen mua jenkiksi. Okei, sinänsä siinä ei ole mitään imartelevaa, mutta kai sillon kuin natiivi englanninpuhuja kommentoi "nice accent" saa olla vähän otettu, ihan pikkiriikkisen?

2x Agustin ja Julian soitteli taas eilen. Pojat oli taas menneet budjetilla ja livahtaneet jostain aidankolosta ilmaiseksi Machu Picchulle jonkun paikallisen papan ohjeiden mukaan, mokomat lurjukset. Agustin (oik.) työskentelee tällä hetkellä hostellissa täällä Cuscossa ja lupautui mun haastateltavaksi.

...ja koska Agustin auttaa mua, mä sit autoin sitä. Leikattiin eilen pari tuntia drinkkilippuja, naistenpäivänä ilmasta Piscoa naisille sen hostellin baarissa jee. Itse tosin taidan skipata.

Valmis työ nro 1, "El circulo de la vida."

Tämmösiä ihanuuksia täällä on kaikkialla, patalappuja ja meikkipussi on mun mukaan tarttunut.

Pari päivää sitten muuten törmäsin Hesarin sivuilla tähän uutiseen, joka musta oli aika mielenkiintoinen, koska Chilen historiaan tutustuin aika hyvin siellä ollessani kuukausi sitten: http://www.hs.fi/ulkomaat/Runoilija+Pablo+Nerudan+kuolinsyy+selvitet%C3%A4%C3%A4n/a1362366848257

Itseasiassa eilen yritinkin lukea Nerudan runoja, kun Alvaro yhtä teosta parhaillaan lukee ja kävelee kaikkialla se kirja kainalossa, mutta en päässyt edes ekaa runoa loppuun. Ehkä rakkausrunot espanjaksi ei ole mua varten.

Tulipahan taas juttua, vaikka asiaa ei edes pitänyt olla. Nyt haen päivän viidennen teekupin (kyllä, olen laskenut ja olen addikti) ja jatkan esseen parissa. Heippa!

Pääsykokeita ja ylppäreitä

Vähän viimeisen kuukauden tiivistystä.

Hain sekä Tampereen että Jyväskylän yliopistoihin lukemaan journalistiikkaa. Tietenkin aikomuksena vain ottaa opiskelupaikka vastaan ja lykätä aloitusta vuodella jos sellaisen sattuisin saamaan. Tampereen pääsykokeissa kävin 16.5, mutta lukumotivaatio oli niin nollassa, että huonostihan se meni. Aikakin loppui kesken ja ja... Kuusi esseetä, sananselitys- ja piirtotehtävä oli vaan mulle ihan liikaa neljään tuntiin. Lopun piirustustehtävä oli kyllä kiva. " Piirrä matkailu avartaa, yt-neuvottelut ja logo Nokian kampanjalle Nokia goes up ja keksi sopiva slogan." Jyväskylän pääsykokeisiin en edes saanut kutsua (mitä vähän ihmettelin kyllä, koska mun paperit on kuitenkin ihan hyvät), mutta eipä tarvinnut stressata niitä.

Näitä mun piti lukea...

...mutta lopulta löysin itseni lukemasta näitä ilta toisensa jälkeen

 Ylppärit olikin jo sitten 2.6 ja päivä oli ikimuistoinen ja mahtava ja kaikkea muuta kliseistä. Kävin pokkaamassa kolme stipendiä, pidin ylioppilaan puheen ja loppupäivän kilistelinkin alkumaljoja vieraiden kanssa, joita lopulta kävi n. 100 henkilöä päivän aikana. Edes kurja sää (=rankkasade ja about pyörremyrskyvaroitus) ei pilannut juhlafiilistä! Illalla sit tietysti jatkoille paikalliseen juottolaan, ihan jees jatkotkin oli.

Kutsukortit, joita tehden vietin enemmän aikaa kuin yo-kokeisiin lukemiseen ikinä.

Tämmöisiä ihania neitoja löytyi mun huoneesta :)

Sukulaisilta tuli lahjana pääasiassa matkakassaan menevää rahaa, josta oli maininta jo kutsuissakin.

Joku vähän liian innokas boolinjuoja...

Opiskelijabudjettiystävällinen uusi ratsuni Nökö

Pakollinen happy family-potretti.

Kaikki siskot samassa läjässä

Sitten vielä loppuun ne "viralliset" yo-kuvat, jotka kuvasi sellainen superlahjakas tyyppi kuin Mikko Puttonen.