Olen maailman keskipiste(essä)

Toissapäivänä saavuin tosiaan tänne pääkaupunki Quitoon, joka on Ecuadorin toiseksi suurin kaupunki. Ei ollut oikein mun päivä ja illalla hostellille saavuttuani ei kyllä huvittanut oikein mikään. Banosin hostellilta lähtiessäni ensinnäkin hostellinpitäjät alkoivat inttämään multa lisää rahaa. Excuse-moi? Olin maksanut jo 18 dollaria edellispäivänä ja siellä työskentelevän miehen kanssa oltiin sovittu hinnaksi 6 dollaria/yö. No, se mies ei tietenkää ollut siellä lähtiessäni ja nämä pari tomeraa mummoa väittivät, ettei tällä miehellä ole mitään oikeutta hinnoitteluun ja hinta on kyllä 10 dollaria/yö. Aikani väiteltiin siinä ja mielessä kävi jo vaan käveleminen pois tilanteesta, mutta totesin etten nyt kyllä halua enempää hankaluuksia, haluan vaan ehtiä bussiin ajoissa. Niinpä työnsin kympin mummojen kouraan ja ilmaisin hyvin selkeän mielipiteeni heidän toiminnastaan.

Seuraavaksi hyppäsin siis bussiin ja mitä siellä tapahtuu: mut yritetään ryöstää, taas! Reppu oli mun jaloissa, hihnat kiedottuina nilkkojen ympärille. En lukinnut laukkua, koska matka oli vaan 3½ tuntia ja olin valveilla koko ajan. Yhtäkkiä huomasin ja tunsin, miten joku yritti kiskoa mun laukkua takaapäin penkin alta. En muista millon viimeksi mun refleksit olisivat toimineet niin nopeasti kuin silloin kun kiskaisin äkkiä laukun takaisin, loin äkäisimmän mahdollisen mulkaisun takapenkin pojille ja taisinpa vielä mutista päälle jotain idiooteista. Huh miten röyhkeää, ihan keskellä päivää! Tosin pojat taisivat luulla, että nukun, kun nojailin siihen malliin ikkunaan. Ei näköjään ole liiottelua pistää lukkoa laukkuun päiväbusseissakaan, nyt kun olen edellisen ryöstön jälkeen tavannut laittaa lukon vain yöbusseissa.

Quitoon saavuttua otin suosiolla taksin Mariscalin kaupunginosaan, sillä aiemmin luin, että rinkan kanssa on ihan turha yrittää änkeä julkisiin. Mun vieruskaverina ollut mukava pappa Fransisco jakoi taksin. Mies jäi ennen mua pois, mutta silti maksoi koko taksin, joka oli 8 dollaria, vaikka itse jatkoin aika paljon pidemmälle. Mikä herrasmies! Mun usko tähän planeettaan ja yhteiskuntaan palasi, ainakin ihan vähän. Mariscal on Quiton turistikaupunginosa, joka on täynnä ravintoloita, baareja ja hostelleja. Ensimmäinen kyselemäni hostelli tärppäsi ja oli tosi kiva. Sain kuuden hengen dormista parisängyn, mitä luksusta. Illalla kävin vain syömässä, metsästämässä adapterin itselleni ja leikkauttamassa hiukseni, oli latvat jo sellaista hamppua. Vähän hävetti kun istuin jo kampaajantuolissa ja tajusin, etten ollut harjannut hiuksiani kahteen päivään ja kampaajalla kesti parikymmentä minuuttia selvittää mun takkukasa... Muutenkin mun hiukset ei ole varmaan ikinä ennen olleet näin huonossa kunnossa, merivesi ja aurinko ovat tehneet tehtävänsä. Hoitoainettakaan eivät ole tainneet nähdä muutamaan kuukauteen. Se on se säästölinja.

 Eilen, lauantaina, halusin mennä tsekkaamaan kuuluisan Mitad del Mundon eli maailman keskipisteen. Sitä ennen kuitenkin käytiin kiertelemässä El Ejido-puistossa, jossa on lauantaisin Quiton isoimmat käsityömarkkinat. Omaan silmään ne eivät kuitenkaan kovin isoilta tuntuneet, mutta mukaan tarttuivat parit korvikset. Päivän mun kanssa tosiaan vietti japanilainen Masato. Todettiin molemmat olevamme menossa Mitad del Mundoon, joten miksi ei mennä kimpassa. Paikka sijaitsi n. 25 km pohjoiseen Quitosta ja köröteltiin sinne kahdella eri bussilla, yhteen suuntaan noin 1½ tuntia. Mitad del Mundohan on käytännössä sama kuin päiväntasaaja. Tästä paikasta hauskan tosin tekee sen, että tuo päiväntasaajalle rakennettu valtava monumentti ei itseasiassa ole edes oikea päiväntasaaja. Sen sijainti laskettiin 1700-luvulla, eikä sitä kyseenalaistettu pitkään aikaan. Kuitenkin 12 vuotta sitten keksittiin asia tarkistaa gps-laitteella, ja kappas kummaa, oikea päiväntasaaja sijaitsikin 240 metriä pohjoiseen. Me käytiin katsomassa vain itse monumentti, tosiasiassahan sen ympäriltä löytyy vaikka mitä planetaariota ja museota ja muuta.

Me sen sijaan suunnattiin Museo Solar Inti Ñan-nimiseen paikkaan, joka oli Mitad del Mundo-kaupungin aitojen ulkopuolella noin 300 metrin päästä. Siellä siis sijaitsi oikea päiväntasaaja ja lisäksi paikka on pieni puisto, jossa pääsee kokeilemaan miten päiväntasaaja oikein vaikuttaa. 45 minuutin ohjattu kierros maksoi 4 dollaria ja oli tosi mielenkiintoinen. Aluksi meille kerrottiin alkuperäisheimojen elämästä ja tavoista, viidakon eläimistä ja nähtiin alkuperäisasukkaiden taloja. Kierros huipentui tietysti kokeisiin, joita päästiin tekemään ja todistamaan. Ensimmäisenä yritimme kävellä päiväntasaajaviivaa pitkin silmät kiinni, kädet sivuilla. Kylläpähän oli huteraa menoa! Käytännössä tehtävä on mahdoton, koska voimat vetää molemmille sivuille. Oli aika hurja tunne, kun asialle ei vain mahtanut mitään. Lisäksi nähtiin miten vesi pyörii altaassa eri suuntaan pohjoispuolella ja eteläpuolella ja suoraan päiväntasaajalla se ei pyöri lainkaan, ainoastaan tippuu suoraan alas. Lopuksi myös testasimme miten paljon heikompia olemme päiväntasaajalla kokeessa, jossa opas yritti painaa ylöskohotetut kätemme alas. Viivan ulkopuolella onnistuin pitämään kädet ylhäällä leikiten, mutta viivalla toistaessamme saman, meni muutama sekunti ja kädet olivat alhaalla. Ihan älytöntä.

Kaiken kaikkiaan museo oli tosi mielenkiintoinen ja hauska. Koska se on vähän piilossa eikä sitä juuri mainosteta, siellä ei paljoa ihmisiä ollut ja meidänkin ryhmässä meitä oli vain kolme. Itsekään en olisi koko jutusta tiennyt mitään ellei ecuadorilaiskaverini olisi mun käskenyt sinne mennä. Harmittaa vaan, että unohdin ottaa passini mukaan, sieltä olisi nimittäin saanut passiin päiväntasaaja-leiman. Illalla palasimme hostellille rättiväsyneinä, mutta tyytyväisenä. Katsoin telkkaria netistä ja painuin nukkumaan, villi lauantai-ilta siis. Tänään pitäisi selvittää miten pääsen huomenna rannikolle ja meinasin käydä kävelemässä Vanhassa Kaupungissa, joka on kuulemma tosi kaunis ja sunnuntaisin vieläpä liikenteeltä suljettu. Kuumetta ei enää eilen ollut, mutta kurkku on yhä hirmu kipeä ja syöminen sattuu. Toivotaan, että sekin menisi pian ohi, tympii olla nälkäinen koko ajan.

Mitad del Mundo

Viidakkoheimon johtajan pää. Tai tarkemmin sanottuna sen iho kieputettuna kiven ympärille. Suu on ommeltu kiinni, että henki pysyisi sisällä. Yöks.

Viidakkotyyppien asu. Näppärä.

Pippelikala! Päivän opetus: Älä pissi Amazoniin. Muuten voit pian löytää tuommoisen vesselin arvaat kyllä mistä.

Museo oli aika hauska, tosi pieni ja puistomainen. Väkeä oli tosi vähän, mikä oli ehdoton plussa.

Siinä se on, ihan ihka oikea päiväntasaaja!

Allaskoe. Tulppa irroitettiin ja veteen laitettiin muutama lehti, joiden liikkeistä huomasi mihin suuntaan vesi pyöri, tosin tässä tapauksessa keskellä viivaa se ei pyörinyt lainkaan.

Kananmunakoe. Kananmuna piti saada pysymään naulan päällä ja jos siinä onnistui sai lopuksi diplomin. Jonkin ajan äheltämisen jälkeen onnistuin, hurraa!

Happy face, I did it! Ei ehkä edustavin kuva musta, mutta todiste, siinä se kananmuna on!

Etelä-Amerikassa monissa maissa, kuten Perussa ja Ecuadorissa coy eli marsu on suurta herkkua. Itsekin vannoin aiemmin, että Suomeen en tule ennen kuin olen marsua maistanut. Nyt kuitenkin näin nämä karvapallerot ja vähän olen tullut toisiin aatoksiin. Eihän noita vaan raaski syödä!

 Loppuun vielä tällainen kiva linkki: http://metro.co.uk/2013/04/13/bali-plane-crash-miracle-as-101-passengers-survive-despite-cracked-fuselage-3614542/. Tuolla lentoyhtiöllä tuli itsekin lennettyä Aasiassa, voi olla etten lennä enää. Hupsista.

Onko muuten teillä mitään postaustoiveita? Tuskin lukijoita on tarpeeksi varsinaiselle kysymyspostaukselle, mutta voisin jonkinlaisia teemajuttuja miettiä, jos toiveita löytyy? Nythän pääasiassa olen kertonut vain tarinoita reissuiltani, mutta voisin ehkä kirjoittaa toisenlaisiakin tekstejä, vaikkapa yksinmatkustuksesta, rahankäytöstä, reissufilosofiasta yleensä jne. Ehdotuksia otetaan vastaan!