Sydämentykytyksiä lentokentällä

Ennen kuin pääsen kertomaan enemmän otsikosta, esittelen viimeisen Phnom Penhissä viettämäni päivän kuvasaldon. Kuten lupailin, vuorossa oli eläinten täyteistä meininkiä. Varasin Betelnut Toursin kautta päiväreissun Phnom Tamaon Wildlife Rescue Centreen, eli eläintensuojelupuistoon. Päivä jopa ylitti odotukseni, jotka olivat alunperinkin melko korkealla monien suositusten ansiosta. Hintaa retkellä oli 33 dollaria, sisältäen kuljetuksen (yli tunnin matka), sisäänpääsyn, oppaan ja lounaan. Hintansa arvoinen vaikka alkuun epäröinkin osallistumista sen takia, totisesti!

Aamusta lähdettiin liikenteeseen kymmenen maissa ja hypättiin jeepin lavan kyytiin. Meidän ryhmärämässä oli mun lisäksi seitsemän henkeä, mukaanlukien australialaisen Benin ja Emilyn. Puistossa vietettiin koko päivä kävellen ja tutustuen eläimiin ja niiden tarinoihin. Kaikki puiston eläimet olivat pelastettuja milloin mistäkin, suuri osa salametsästäjien kynsistä, laittomista rajanylityksistä, laittomina lemmkkeinä tai muuten kurjista oloista. Jos vain mahdollista, eläimet pyritään vapauttamaan luontoon, mutta kaikkien kohdalla se ei onnistu syystä tai toisesta. Joitain uhanalaisia lajeja taas pidetään puistossa ja otetaan mukaan "breeding programmeen". Kaikki muut puistossa olevat lajit olivat kambodzalaisia, iguaania (nimeltä Mr. Lipstick) ja leijonia lukuunottamatta.

Meidän hollantilainen opas oli mahtava ja osasi vastata kaikkiin päivän aikana esitettyihin kysymyksiin oikein perusteellisesti. Olin tosi tyytyväinen, että nielin suomalaisen minä itse-mentaliteettini ja lähdin mukaan retkelle omatoimisuuden sijaan, sillä yksinään puistosta ei olisi saanut mitään irti: ei olisi päässyt häkkien sisälle tapaamaan eläimiä, ei olisi tiennyt mitä eläimiä voi lähestyä ja mitkä purevat ranteesi poikki eikä olisi kuullut eläinten tarinoita ja oppinut valtavasti. Kaikki eläimet olivat isoja persoonallisuuksia omine tapoineen ja oli ihana huomata, miten suurin osa eläimistä lähestyi ihmisiä oma-aloitteisesti ja aidosti nautti meidän seurasta ja huomiosta. Jos tällaisiin puistoihin törmään jatkossa, varmasti menen uudestaan! Päihittää tavalliset eläintarhat kevyesti. Mikä parasta, muita kävijöitä puistossa ei tuolloin ollut (maanantait ovat kuulemma hiljaisia päiviä), joten saatiin olla kaikessa rauhassa.

Yliystävällinen peura

En enää muista näiden hauskojen kavereiden nimiä (yellow joku?), mutta meille kerrottiin, että tämän koiraan saatua naaraskaverin kuukausien yksinolon jälkeen, ne viettivät neljä kuukautta pesässä tulematta lainkaan ulos, haha

Gibboneista tuli ehdottomasti mun yksi lemppareieläin täällä, ne olivat niin...inhimillisiä! Tämä tyyppi halusi vain, että joku pitelee sitä kädestä. Voiko olla mitään valloittavampaa?! Se myös nautti pään päältä rapsuttelusta.

Peuroja, jotka kuulemma näyttää ihan samalta kun Bambi liukkaalla jäällä Disneyn  elokuvassa kun ne ottavat ensi askeleitaan. Nuo linnut taas vastasivat älyttömillä volyymeilla kiekaisuun, jonka meidän opas osasi tehdä,

Taas yksi valloittava gibboni jota hetki paijailtiin ja pideltiin kädestä

Tämä gibboni taas käänsi välittömästi selkänsä nähdessään meidät vaatien selkärapsuttelua

Lounastauko ja kookospähkinä!

Meidän oppaan paikallinen vaimo (joka oli ihan loistotyyppi) teki meille ihan mahtavan lounaan, lähes vyöryttiin ulos meidän bambumajoista

Sit vähän huilittiin

Puistossa on 122 karhua, kaikki lajiltaan "Sunbeareja" tai "Moonbeareja". Ne olivat myös tosi valloittavia ja leikkisiä, taistelivat milloin keppien ja milloin toistensa kanssa. Niiden tarhat olivat myös täynnä virikkeitä, kiipeilytelineitä ja riippumattoja. Tämä karhu oli pelastettu ravintolan takaa. Sitä oli käytetty huvituksena ("tanssivana karhuna") ja todennäköisesti lopulta se olisi päätynyt soppaan. Karhun käpälät ovat Aasiassa haluttua tavaraa ja opas kertoi karhuista, jotka huumataan ja isketään pöytään tarjolle elävänä. Sitten niiltä napsitaan käpälät soppaan. Yksi karhuista oli kolmikäpäläinen tämän seurauksena.

Tiikeripython, joka oli VALTAVA, yli kolme metriä pitkä. Siitä sais pari laukkua, anyone?

Kisu kaipasi lempeä ja kihnutteli itseään häkin verkkoon, ihan kuin meidän koirat. Ei tosin annettu lempeä tälle kaverille, ois voinut lähteä käsi mukana.

...ja gibboni, vaihteeksi. Tämä oli ollut lemmikkinä, siitä todisteena toinen karvaton nilkka kahleen seurauksena

Puistossa olia bout 10 tiikeriä. Meille opetettiin kuinka tervehtiä niitä: piti päästää sellanen tosi omituinen hyminä kurkusta ja tiikeri vastasi siihen, ihan samalla tavalla! Huikeeta!

Lucky-norsu, yksi seitsemästä puistossa. Suuri persoona sekin ja hirmuisen ystävällinen tapaus, varoi tarkasti astumatta kenenkään varpaille. Ja rakasti kookospähkinöitä.

Meidän opas ei oikein onnistunut piilotustehtävässään...

Kookosmaitoa!

Lucky myös tiesi missä kookospähkinöitä säilytetään jeepissä

Mä jään kaipaamaan lehmä- ja puhvelilaumojen aiheuttamia liikenneruuhkia, ne on musta vain jotain äärimmäisen viihdyttävää. Ja muutenkin lehmät kaikkialla ovat aika jees.

Viimeisenä iltana hoitelin check-in-juttuja ja tuktuk-kyytiä seuraavaksi aamuksi. Kävin syömässä ja törmäsin ensimmäiseen pulaan joutuneeseen reissaajaan: matkatoimiston edessä vähän iäkkäämpi aussimies oli joutunut paikallisen poliisin uhriksi, joka oli iskenyt kepillä mahaan ja vienyt kaikki rahat. Hän yritti saada viittä dollaria kasaan soittaakseen Australiaan pyytämääkseen perhettä lähettämään rahaa. Sponssasin parilla dollarilla... Myöhemmin ostin mandariineja seuraavaa aamua varten ja juttelin mukavan paikallisen papan kanssa, joka halusi välttämättä maksaa ostokseni. "When you come to my country, I offer!"

Eilen aamuna siis lähdin kuudelta kohti lentokenttää, suuntana ensin Kuala Lumpur. Lento meni hyvin (ja luojan kiitos ajoissa) ja sitten jännät paikat vasta alkoikin. Phnom Penhin toimistolla kävin aiemmin varmistelemassa, että onhan mahdollista ehtiä toiseen koneeseen kun välissä on 1h20min. Siellä työntekijät myhäilivät ja toivottivat vain onnea matkaan... Mutta kun lento on 50 euroa halvempi tällä aikataulutuksella, ei köyhä reissari voi vastustaa kiusausta (sain siis Phnom Penh-KL lennon hintaan 32 euroa + 15 euroa laukusta ruumassa, muuton lento olisi ollut satasen pintaan).

Joten, KL:ssä pikaryntäys koneesta ulos (olin valinnut paikan koneen etuosasta), passintsekkaukset äkkiä läpi ja odottamaan laukkua... odotin...odotin...ja odotin... Ja viimein sain sen. Paria päivää aiemmin sain AirAsialta varoitusmeilin, jossa käskettiin ennakoimaan Aasiassa alkanut lomasesonki ja saapumalla lentokentälle normaalia aiemmin. Laukun saatuani ja palattuani lähtevien puolelle kiikuttamaan kantamuksiani tiskille, tajusin tarkalleen mitä sillä tarkoitettiin. Ihmismeri oli valtava. Viisi minuuttia kiltisti odotettuani vuoroani totesin, että mulla on 45 minuuttia aikaa koneen nousuun, 25 minuuttia portin sulkeutumiseen ja jono seisoo. Ei muuta kun anomaan jonon ohi kiilausta ja väläyttelemään valloittavinta hymyä mikä löytyy.

Kaikki jonot kiilattuani niin passikontrollissa kuin turvatarkastuksissakin ehdin kuin ehdinkin portille kolme minuuttia ennen sen sulkeutumista, tosin jonon häntä oli vielä portilla, joten ei varsinaista paniikkia enää ollut. Ilman kiilailua olisin tosin jäänyt kentälle kuin nalli kalliolle.

Siispä eilen saavuin neljän maissa takaisin Indonesian maaperälle! Tullissa mun rinkkaa haluttiin tutkia hyvinkin tarkkaan ja aluksi ajattelin tietenkin, että mun turvasumute on varmaan kielletty. Tullimiehet kyllä piteli sitäkin käsissään, mutta eivät olleen yhtään kiinnostuneita siitä. Sen sijaan mun vaatteiden välissä näytti olevan jotain todella uhkaavaa, joten mun kaikki vaatteet leväytettiin siinä sitten ympäri tiskejä. Eihän siinä, mustakin on ihan kiva esitellä mun alusvaatteita kaikelle kansalle... Lopulta sieltä löytyikin tosi vaarallinen muovipussi täynnä aurinkorasvoja ja after sun-purkkeja (mitä sä Essi niissä oikeasti oikein säilöit, tunnusta!), mutta sain ne kuitenkin pitää. Ulos kentältä ja Naz olikin jo vastassa :)

Joten nyt, Indonesiassa ollaan, mutta ei kuitenkaan Balilla vaan... Sulawesillä, kaupungissa nimeltä Makassar! Naz on kotoisin täältä ja tuli Balilta kyläilemään perheensä luona, joten itse suuntasin myös tänne. Täällä olisi tarkoitus vietellä pari viikkoa Nazin perheen vieraana ja voi että miten minä tykkään. Perheessä on äiti (jonka kanssa meillä ei tosin ole yhteistä kieltä, mutta ei se tunnu meidän kommunikointia liiaksi haittaavan), 16-vuotias pikkuveli Wadi, joka kovasti haluaa harjoitella englantiaan mun kanssa sekä hurmaava 3-vuotias pikkusisko Sheila, joka ei ihme kyllä ujostele mua yhtään vaan tänä aamuna jo ihan tuttavallisesti istui mun sylissä. Talo oli positiivinen ylläri, sillä Nazin kerrottua, etteivät he ole rikkaita, odotin lähinnä savimajaa.. Mutta ei, heillä on kolme kerrosta, ihan oikea länkkärivessa ja sähköllä toimiva suihkukin. Ja sain ikioman huoneen isolla sängyllä ja ilmastoinnilla, kyllä kelpaa. Ja äidin tekemä ruoka... Voih, Nasi goreng, paikallinen chili ja muu indonesialainen ruoka, kylläpä oli jo ikävä.

Eilen aloitettiin mun kielikylpy ja opettelin sanomaan tyypillisimmät fraasini indonesiaksi: "olen väsynyt", "olen nälkäinen", "lopeta hokemasta tuota". Haha. Nazin mukaan olen aina väsynyt tai nälkäinen :D Mikä kyllä taitaa olla vähän tottakin...

Eilen illalla käytiin syömässä paikallisessa pikkukojussa, sulawesiläistä ruokaa nimeltä Coto Makassar. Annokseen kuului keitto, jossa lillui puhvelinlihaa (liemeen lisäiltiin oman maun mukaan chiliä ja soijaa) ja bambukotelo, jossa oli riisiä. En olisi ikinä uskonut, että puhvelin sisäelimet voi maistua niin hyvältä, nam! Lystikästä tästä vierailusta teki se, että ravintolan omistaja halusi yhteiskuvaa meistä, muut asiakkaat napsi kuvia ja kaikki kyseli Nazilta musta. Kertonee miten paljon länkkäreitä täällä käy...

Sulawesi on muuten muslimisaari, kuten kaikki Indonesiassa Balia lukuunottamatta. Se myös näkyy (tai pikemminkin kuuluu) mm. siten, että kello viisi aamulta naapurin moskeijassa alkaa aamuserenadi volyymilla sata.

Parin viikon ajan voi olla, että blogi päivittyy hitaammin, sillä nettiä ei talosta löydy, vaan pitää tulla nettikahvilaan sitä varten. Nyt rentoudutaan, luetaan, möllötellään ja elellään niin kuin nyt kotona eleltäisiin, ilman hötkyilyä. Joskus ennen joulua sitten lennellään eteenpäin.

Kivaa itsenäisyyspäivää sinne Suomen kamaralle, mekin huomenna vilkaistaan tv-kaistan kautta pätkä linnan vastaanottoa, kun Naz niin kovasti haluaa nähdä. Nauttikaahan pakkasista!