Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

Let's not call us stupid. Let's call us...adventurous!

lauantai 1. joulukuuta 2012

Let's not call us stupid. Let's call us...adventurous!

Yhteensä neljä yötä Siem Reapissa  takana ja tykkäsin kaupungista kyllä kovasti. Kambodza on yksi Aasian köyhimmistä valtioista ja se näkyy. Kaupustelijat ovat ahdistavampia ja lapset myyntikoreineen ja postikortteineen ovat kaikkialla. Kauheasti tekisi mieli ostaa jotain ihan vain ilahduttaakseen säälittävän oloisia lapsia, mutta sillä vain tulee tukeneeksi sitä tosiseikkaa, etteivät lapset käy koulua. Eräällä tapaamallani hierojatytöllä on yksi vapaapäivä kuussa, jolloin hän menee tapaamaan 40 kilometrin päässä asuvaa perhettään. Kuukausipalkka hänellä on 40 dollaria. Ei hyvä. Kaikesta huolimatta ihmiset ovat hirmu ystävällisiä ja iloisia, aina uteliaita länkkäreistä.

Ensimmäisenä päivänä ei rehellisesti sanottuna taidettu tehdä oikein yhtään mitään, aamun ratsastuksen lisäksi. Taidettiin me käydä night marketilla pyörähtämässä ja ostin vähän tuliaisia ensi viikkoa varten. Illalla oltiin niin väsyneitä, että painuttiin nukkumaan jo kymmenen maissa. Seuraavana aamuna vuokrattiin pyörät ja lähdettiin reippailemaan kohti Angkorin temppeleitä! Päätettiin ostaa kolmen päivän lippu, sillä yhden päivän sisäänpääsy on 20 dollaria, kolme päivää 40. Tiedettiin etukäteen viettävämme temppeleillä ainakin kaksi päivää, joten oli ihan sama otetaanko saman tien kolmen päivän lippu, saman hintaiseksi tulisi kuitenkin. Täällä muuten valuutat on aika hassusti sekoittunut. Käytännössä täällä käytetään USA:n dollareita. Kun nostat ATM:stä rahaa, saat summan dollareina ja hinnat yleensä ilmoitetaan vain dollareissa. Pienin seteli on kuitenkin yksi dollari, joten jos summa on vaikkapa 1,5 dollaria, saat vaihtorahan Kambodzan omana valuuttana, realina. Mahdollista on myös maksaa sekaisin realeissa ja dollareissa jos molempia on pussiin kertynyt, 4000 realia on yksi dollari. Hassua.

Anyway, takaisin temppeleille. Matkaa keskustasta oli n. 6km temppeleille, ja siellä se varsinainen pyöräily vasta alkoikin. Alue on valtava ja se sisältää yli tuhat enemmän tai vähemmän raunioitunutta 800-1400-luvulla vallassa olleen khmer-valtakunnan rakennuttamaa temppeliä. Yhdessä päivässä ei ehdi näkemään kuin kermat päältä, joten kaksi päivää oli ehdottomasti fiksu valinta. Lisäksi yhdessä päivässä mahdollisimman paljon ahnehtiminen olisi käynyt tosi raskaaksi. Päätettiin ensimmäisenä päivänä käydä tsekkaamassa muutama paikka ja jättää varsinainen Angkor Wat vasta toiselle päivälle - ei makeaa mahan täydeltä, vai mitä.

Ensimmäisen päivän tärkein  temppeliosuus oli Angkor Thomin, alueen muinaisen pääkaupungin päätemppeli Bayonin tutkiminen, johon vierähtikin tovi. Sieltä jatkettiin pohjoiseen Preah Khanille tai ainakin luultiin niin. Päädyttiin temppelille joka jälkeenpäin google-kuvahaun perusteella osoittautui olevan joku aivan muu kuin Preah Khan. Tämä meille nimettömäksi jäänyt temppeli kuitenkin oli lopulta mun lempparitemppeli kaikista, en tiedä edes tarkalleen miksi. Matkalla käytiin tutkimassa 3-4 pienempää temppeliä, joiden nimistä meillä ei myöskään ole hajuakaan. Jan oli kuin pikkupoika karkkikaupassa ja kirmaili pitkin temppeleitä. Lopulta se mokoma sai mutkin yllytettyä mukaan ja lopulta kiipeiltiin yläilmoihin aina kuin vain tilaisuus sen salli. Mitä virallisemman näköinen "don't climb" - teksti ja köysi edessä, sitä varmemmin me oltiin juuri siellä. Ja sehän kannatti - tämä mun nimetön lempparitemppeli oli upea auringon laskiessa yläilmoista katsottuna. Sieltä käsin huomattiin myös, että paikan vartija vaivihkaa vei muutamia turisteja temppelin päälle muutaman dollarin taskurahaa vasten. Auringon laskiessa naureskeltiin yhdessä, miten romanttinen paikka olisikaan ollut jonkun muun kanssa, haha. Tällä temppelillä sattui myös hassu juttu: juuri kun oltiin alottamassa operaatio laskeutuminen, Olivia käveli meidän alapuolella ja hihkaisi "miten te sinne pääsitte?" Mikä sattuma! Näimme koko tytön viimeksi nousemassa Phnom Penhin bussiin ja nyt törmätään täällä keskellä viidakkoa yhdessä tuhannesta temppelistä. Olivia kipusi sitten kaverinsa (jonka nimeä en kyllä kykene enää muistamaan) kanssa hetkeksi meidän seuraksi ylös ennen kuin erkaannuttiin jälleen. Myöhemmin muuten Mad Monkeyssä törmäsin Emilieen - taas. "Maailma on pieni" -sanonta alkaa tuntua yhä enemmän todelta :)

Night Marketin läheisyydessä näin Hello Kitty-kaupan


Bayon

Bayon ja sen kuuluisia kivikasvoja

Angkor Thomin alueen temppeli, jonka nimestä ei mitään hajua.

Mun lempparilla, matkalla yläilmoihin



Kohtuu muikeana maisemista

Kuvat ei vaan anna yhtään oikeutta temppeleille...


Bayon


Joidenkin temppeleiden sisältä löytyi alttareita, joissa rukoiltiin meille hyvää onnea, sytyteltiin suitsukkeita ja lopuksi sidottiin nauha ranteeseen. Lahjoituksen sai  tehdä lopuksi omantunnon mukaan. Kaksi päivää temppeleillä ja mun toinen ranne on suhteellisen täynnä nauhoja.

Bayon- valtava temppeli, jonne eksyminen tuskin lienee vaikeaa








Bayonin seinän veistosta
Bayonia sisältä
Illalla istuttiin ensin meidän hostellin yläkerran Top Banana Beach Barissa, joka on aivan ihana kattoterassi hiekkalattioineen. Hostellilla vaan oli vähän vaarallinen systeemi, kun kaiken voi pistää piikkiin aina juomista pyöränvuokraukseen ja maksaa viimeisenä päivänään ennen lähtöä. Ihanan helppoa, mutta ah-niin-petollista. Eikä asiaa yhtään helpota se, kun olut on lähes halvempaa kuin vesi - dollari/tuoppi. Illasta jatkettiin Pub Streetille ensin Temple-yökerhoon, joka osoittautui melkoiseksi bilehelvetiksi. En ole ikinä nähnyt missään yhtä suurta laumaa miesprostituoituja (enkä tosiaan uskonut todistavani tätä ekaa kertaa Kambodzassa) joten pian vaihdettiin Angkor Whatiin? josta tuli mun yksi tähän astisista lemppareista. Sopivan pieni ja tunnelmallinen, seinillä graffiteja, musiikki kohdillaan mutta ei liian kovalla, joten kommunikointikin onnistui muutenkin kuin käsimerkein. Sieltä palailtiin kolmen aikaan takaisin hostellille, ilta oli enemmän kuin onnistunut.

Seuraavana aamuna herätyskello - eli Jan joka valvoi koko yön - herätti viideltä ja hypättiin taas pyörien kyytiin, tavoitteena ennättää Angkor Watille katsomaan auringonnousu. Ennätettiin, oltiin vähän turhankin ajoissa ja olihan se hieno. Itse jäin ulkopuolelle kuvaamaan, Jan sen sijaan meni sisälle ja kipusi torniin, joka avataan yleisölle vasta kahdeksalta. Sieltä hän oli kaikessa rauhassa omassa yksinäisyydessään katsellut kuinka aurinko kohosi tornien ylle. Vartija jossain vaiheessa oli bongannut Janin, mutta hän sai olla rauhassa työntämällä 5 dollaria vartijan käteen - korruption riemuja. Mitä tästä opimme: "Pääsy kielletty"-kyltti on yhtä kuin viisi dollaria. Ookoo.

Auringonnousun aikaan väkijoukkoa oli melkoisesti, mutta paikka hiljeni välittömästi sen jälkeen suurimman osan turisteista suunnistaessa aamupalalle. Me jäimme tutkimaan parin tunnin ajaksi tätä maailman suurinta uskonnollista rakennusta. Olihan se vaikuttava, mutta mun täytyy myöntää, että tykkään enemmän Bayonista ja siitä nimettömästi kivasta temppelistä. Jotenkin ne olivat aidomman tuntuisia, hieman piskuisia ja rapistuneita, mutta silti vaikuttavia. Angkor Watin jälkeen käytiin katsomassa Ta Keo, Ta Prohm ja muutama muu matkan varrelle sattunut pienempi temppeli. Ta Keon huipulla tutustuttiin englantilaiseen Harryyn ja saksalaiseen Andyyn ja sovittiin illaksi tärskyt meidän terassibaariin. Ta Prohm oli ehkä lopulta tämän päivän vaikuttavin, sillä se on vähiten korjattu kaikista näkemistämme ja hyvin luonnontilassa siis. Paljon rönsyileviä kasveja, isoja puita juurineen ja kiviröykkiöitä - oikea viidakkotemppeli. Tämä temppeli on myös tunnettu siitä, että Tomb Raideria on kuvattu täällä (ja muistaakseni myös joillain muilla temppeleillä, mm. Ta Keolla ja Angkor Watilla, mutta jostain syystä niitä ei mainosteta tällä seikalla?). Itse en tosin kyseistä leffaa ikinä ole nähnyt, joten se lisättäköön listaani (tällä hetkellä reissun aikana sinne on jo kertynyt mm. Eat Pray Love ja The Killing Fields).

Iltapäivällä suunnattiin yhden-kahden aikaan takaisin hostellille huilimaan. Molempina päivinä pyöräilyä kertyi Janin laskelmien mukaan n. 35km, joten 70 km parina päivänä, ei huonosti. Matkat ei kuitenkaan tuntuneet yhtään niin pitkiltä, onneksi. Harkittiin ensin,että kolmantena päivänä oltaisiin otettu tuktuk, joka on tyypillisin kulkupeli temppeleiden tutkintaan ja kustantaa n. 15 dollaria/päivä. Kuitenkin oltiin aika yhtä mieltä siitä, että kyllä kaksi päivää kuitenkin riittivät tältä erää. Jääpähän jotain tutkittavaa kun joskus matkaa uudestaan Kambodzaan!

Angkor Watin veistosta

Ennen auringonnousua

Ja sieltä se tulee!

Angkor Watin sisäpihalta


Joku pienempi temppeli matkalla kohti Ta Keoa (josta muuten en tainnut ottaa yhtään kuvaa, hups)


Ta Prohm!

Tuosta se Angelina tipahti takaisin Universal Studioille (tai missä hyvänsä jenkeissä se seuraava kohtaus nyt sitten kuvattiinkaan)

 Tässä vielä se kohtaus Tomb Raiderista, siinä näkyy ihan hyvin maisemia Ta Prohmilta.


 Ennen pyöräilyä kotiin pysähdyttiin kuvaamaan apinoita joen rannalle, yrittäkää kestää näitä mun miljoonia apinakuvia.











Tuo apina saattoi olla ihan aivokuollut, sillä oli tuo ihan sama ilme koko ajan. Lisäksi se oli lihavin ikinä.

Kirppujahti!
Illalla suunnattiin ulos, taas. Tällä kertaa löysin itseni lopulta tanssimasta Angkor Whatin? pöydiltä paikallisten kanssa - huippua! Täällä on muuten molempina iltoina ollut Pub Streetillä kolme lasta tanssimassa, kaksi n. 10-13-vuotiasta tyttöä ja todella pieni, ehkä 5-6-vuotias poika. Heillä on korit mukana ja he yrittävät välistä myydä rannekoruja ja postikortteja, mutta pääasiassa he tanssivat hiphopia haastaen välillä turisteja battleen väen kerääntyessä ringiksi ympärille - lapset voittavat aina, poikkeuksetta. En ole ikinä nähnyt niin lahjakkaita muksuja, varsinkin se pieni poika oli ihan ilmiömäinen! Näillä oli kyllä asenne kohdallaan. Harmi, että mun digikamera on tainnut irtisanoa sopimuksensa, sillä se ei enää käynnisty millään, sillä mulla oli siinä videoita näiden tanssista. Järkkärin avulla sain kuvat siirrettyä pokkarilta koneelle, mutta videot on jumissa muistikortilla yhä. Toisaalta koko tanssihomma oli sääli, sillä tuon ikäisten ei kyllä tosiaan pitäisi olla kahden aikaan yöllä humalaisten turistien ympäröimänä Pub Streetillä - tuskin kömpivät aamulla kouluun.

Siitä se ajatus sitten lähti - juomat alkaen 40snt kappale...

Andy on iloinen.

Top Banana




Perjantaina olikin vain huilipäivä, sillä edellisillalta oli pientä kankkusta ilmassa. Varailin lentoa tiistaille ja hankin bussilipun seuraavalle päivälle. Muuten taisin nukkua koko päivän, oli sen verran univelkoja. Illalla oli barbecue yläkerrassa, mutta itse koomailin illan ja vasta kymmenen aikaan liityin seuraan pariksi tunniksi. Tällä kertaa kuitenkin pysyttelin rakennuksen seinien sisäpuolella ja muiden suunnatessa ulos palasin petiin.

Tänään sitten saavuin Kambodzan pääkaupunkiin Phnom Penhiin seitsemän aikaan illalla ja kaupunki vaikuttaa ihan mukavalta. Jan jatkoi matkaa eteläranikolle, joten nyt taas mennään yksin ja sehän sopii, oikeastaan aika virkistävää pitkästä aikaa. Myös hostellini Velkommen Backpackers oli positiivinen ylläri, sillä sen arviot netissä eivät kaikki olleet kovin imartelevia, mutta hyvä sijainti ja halpa hinta (alle 4 euroa) houkuttelivat mua (eikä kahdessa ykkösvaihtoehdossani ollut tilaa). Matka Siem Reapista Phnom Penhiin piti kestää 6½ tuntia, lopulta siihen meni 7½ tuntia ja hintaa lystillä oli 6 dollaria. Matkalla pysähdyttiin pari kertaa ja toisella kertaa mm. pitelin valtavaa hämähäkkiä ja sitten söin pari hämähäkkiä. Ja paria muuta ötökkää, ainakin heinäsirkkaa tuli maisteltua ja jotain muuta. Eihän ilmaisesta herkusta kieltäydytä, vai mitä? ;)




Välipalasta. Etualalla hämiksiä, takana sirkkoja ja oikealla...jotain.

Huomenna onkin vuorossa sukellus Kambodzan vähemmän loistokkaaseen historiaan vuosille 1975-1979, sillä mennään yhden saksalaisen kanssa Killing Fieldsille sekä Tuol Sleng-museoon, joissa on esillä kaikenlaista ei niin mukavaa sisällissodan ajoilta. Mutta onhan se hurjan kiehtovaa, ehkä ensimmäinen historiallinen aihe ikinä, joka aidosti on musta tosi mielenkiintoinen. Siem Reapissa ostin kirjankin aiheeseen liittyen ja se on jo puoleenväliin saakka luettuna: omaelämäkerta lapsen näkökulmasta kerrottuna, "First They Killed My Father".

Nyt nukkumaan, sillä meidän tuktuk-kuski tulee puoli yhdeksältä meitä noutamaan. Huomisiltana ehkä jo lisää päivitystä!

Tunnisteet: , ,

3 kommenttia:

1. joulukuuta 2012 klo 21.05 , Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Ja nyt otan vastaan vuolaita kiitoksia siitä, että en antanut sun jättää Angkoria ja ylipäätään Kambodzaa väliin. :D

Otit kuitenkin reippaamman lähestymistavan temppeleihin kuin minä. Itsehän vuokrasin tuktukin...

-Tuire-

 
1. joulukuuta 2012 klo 23.04 , Blogger Petra kirjoitti...

Ihania noi temppelit, alkaa matkakuume nousemaan!
Ja ehdottomasti, apinakuvia ei voi koskaan olla liikaa. :D

 
2. joulukuuta 2012 klo 15.42 , Blogger Laura kirjoitti...

Kyllä nöyränä kiitän ja kumarran, tunnustan jopa Janille temppeleillä maininneeni asiasta. Mielelläni Kambodzassa viettäisin pidemmänkin aikaa (ja käydä rannikolla), mutta tiistaina on aika lennellä kohti uusia maisemia, joista oon ihan superinnoissani. Onpahan hyvä syy tulla uudestaan! Mulla taitaa olla vähän minä itse-syndrooma, jotenkin kaikki tuntuu pyörän ja kartan kanssa kymmenen kertaa jännemmältä. Ja tietysti suht kalliin pääsylipun jälkeen kahden dollarin pyörävuokra lämmitti mieltä 15 dollarin tuktukin sijaan... Tänään tosin huristeltiin tuktukilla pitkin Phnom Penhiä koko päivä, mutta meidän kuski oli ihan loistava ja buukkasin sen huomiseksikin kun suuntaan kohti orpokotia.

Kivaa, että joku jaksaa vielä innostua mun apinoista :D

 

Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu