Yksi Buddha, kaksi Buddhaa, kolme Buddhaa...

Eilispäivä meni aika lailla kaupungilla kävellessä. Päällimmäisenä muistona päivästä jäivät parit ukotusyritykset ja sadat kullatut Buddhat. Yritin oppia tykkäämään Bangkokista, ihan tosi yritin, mutta jotenkin kaupunki ei vaan vieläkään sytytä. Missio numero yksi oli hankkia junalippu. Lähdin kävelemään pitkin katuja ajatuksenani napata taksi juna-asemalle hetken päästä. Hädin tuskin ehdin hotellin ovesta ulos, kun huijari numero yksi tuli kuvioihin. Muuan tuktuk-kuski oli kiinnostunut missä aion vierailla tänään, ja Grand Palacen mainitessani hän kovasti intti sen olevan suljettu tänään buddhalaisen pyhän takia. Sen sijaan hänellä oli loistava reitti mielessään, kartalta näytti oikein neljää eri kohdetta, jotka joka matkailijan tulisi nähdä (itse en ollut kuullut yhdestäkään). Intin haluavani Grand Palaceen ja hän intti sen olevan kiinni (niin vissiin). Kerrankin olin onneksi läksyni (= Lonely Planetini) lukenut ja tiesin joutuvani sanomaan hyvästit päivän aikatauluille ja päätyväni lukuisten räätälien ja kaikenmaailman krääsäkauppiaiden uhriksi jos siihen kyytiin olisin hypännyt. Sanoin ukolle hyvästit ja jatkoin matkaa. Päädyin jollekin temppelille ja tietenkin poikkesin sisään tilaisuuden tarjoutuessa. Istuin epämääräiseksi ajaksi alas lattialle katselemaan Buddhia, rukoilevia ihmisiä ja miettimään. En tiedä kauanko siinä olin, vartin, puoli tuntia vai enemmän, mutta väliäkö tuolla. Temppelin ulkopuolella päätin napata jonkun kulkupelin itselleni ja jatkaa matkaa kohti juna-asemaa.

Etsi kuvasta kaikki Buddhat.

Takseja ei näkynyt, joten nappasin tuktukin. Tuktuk-kuskit eivät aina ole niin luotettavia, koska niiden toimintaa ei juurikaan mikään ylempi taho valvo. Kuskien kanssa pitää sopia etukäteen summa, ja luultavasti mittaritaksin käyttö tulee lähes aina tuktukia halvemmaksi. Ajattelin kuitenkin, että kyllähän Bangkokissa ollessa nyt tuktuk-kyyti kuuluu asiaan ainakin kerran. Ja sitten tulikin kehiin huijari numero kaksi. Tuktuk-kuski ihmetteli miksi hankin lippuni asemalta, kun valtion omalta matkatoimistolta saan sen samaan hintaan ja toimisto sijaitsee lähempänä. Hän vakuutteli aikansa, että sieltä on paljon järkevämpää ostaa lippu ja kyydin saa silloin 20 bahtilla (50snt). Tivasin sitten kyydin niin, että lupauduin käymään toimistolla, ihan vain uteliaisuudesta katsomassa mitä ne siellä kaupittelevat, ja jos en lippua sieltä osta, samaan hintaan kuski vie mut juna-asemalle asti. Diili tuli ja sitten mentiin. Ja ihan niin kuin epäilinkin, toimistolla (joka muuten takuulla ei ollut valtion) he väittivät kovasti, että junaliput lauantaille asti ovat loppuunmyyty, mutta pakettina ostettaessa paikkoja vielä tietysti löytyy. Sieltä olisi saanut ylihinnoiteltuja paketteja aina Laosiin, Vietnamiin tai Kambodzaan saakka viisumeineen, majoituksineen ja retkineen. Koko mesta oli kyllä hirmu epäilyttävä, nainen yritti ihan liikaa myydä mulle kaikkea. Kun sieltä ei mulle suostuttu pelkkää junalippua myymään, jatkoin matkaa asemalle.

Siinä mielessä toimistolla oltiin oltu oikeassa, että makuupaikkoja seuraavan illan junaan ei enää löytynyt. Seuraavalle aamulle olisi löytynyt istumapaikka ilmastoidussa vaunussa, mutta en halunnut käyttää päivää junassa istumiseen ja saapua perille iltamyöhään. Niinpä mulle lankesi istumapaikka keskiviikkoillan yöjunaan ilmastoimattomassa vaunussa. Torstaille olisi ollut makuupaikkojakin, mutta ennemmin istun ja hikoilen, kuin viivyn Bangkokissa vielä yhden yön aikaa tappaen. Joten, ensi yöstä tuleekin astetta mielenkiintoisempi, kun tiedossa on 15 tunnin junamatka Pohjois-Thaimaaseen Chiang Maihin. Mutta pysytään positiivisena: säästinpähän rahaa! Ostamani lippu maksoi 440 bahtia (10,95e) ja koska kyseessä on yöjuna, säästän majoituskulut siltä yöltä. Makuupaikka olisi ollut vähän päälle 20 euroa. Tämä nyt sitten olkoon sitä budjettimatkailua haha.

Asemalta ulos tullessani huomasin tuktuk-kuskini tehneen katoamistempun. No, eihän siinä, en edes maksanut sille mitään, joten olkoon. Nappasin uuden kuskin, joka alusta alkaen vaikutti huomattavasti edeltäjäänsä luotettavammalta.

Kuski heitti mut Grand Palaceen, joka on entinen kuninkaallisten asuinpaikka täynnä upeita rakennuksia. Vaeltelin sen pihoilla hetken, mutta sisään en mennyt, koska moinen lysti olisi kustantanut 400 bahtia (10 euroa). Hauskaa oli, että sisääntuloporttien läheisyydessä pyöri ääniraita, jossa neuvottiin olla luottamasta kehenkään paikalliseen, joka väittää paikan olevan suljettu. Oh, really?

Grand Palacen edustalla oli valtava koululaisjoukko, ei hajuakaan mitä ne siellä tosin tekivät

Grand Palacelta lähdin vaeltelemaan kohti Wat Phota, joka on vähän halvempi paikka vierailla. Tämän päivän olin muuten muodin multihuipentuma. Päällä oli t-paita (olkapäät piiloon temppeleissä), farkkusortsit, lenkkarit (paaaaljon kävelyä) ja sisään temppeleihin mennessä komeuden kruunasi saronki vyötäröllä polvien peitoksi. Tajusin vasta tänään, ettei mulla ole farkkujen lisäksi mitään polvet peittävää vaatekappaletta, joten illalla kävin ostamassa sen edellispäivänä himoitsemani ylihinnoitellun liehuvan maksihameen Khao Sanilta. Rakkautta ensisilmäyksellä.

Yrittäkääpä lausua ääneen. "Wat" muuten tarkoittaa temppeliä (jee osaan thaita)

Wat Pho

Wat Pho on superlatiivien temppeli: se on samanaikaisesti Bangkokin vanhin sekä suurin. Lisäksi sieltä löytyy Thaimaan suurin makaava Buddha-patsas sekä maan suurin kokoelma Buddha-patsaita. Olihan paikka melko vaikuttava. Sisäänpääsy oli 100 bahtia, eli noin 2,50e.

Siinä niitä Buddhia ny sit on.

Kukkuu!

Rassukka on niin pitkä, ettei edes mahdu seisomaan matalassa majassaan. Pituutta löytyy 46 metriä, korkeutta 15m.

Olin saada sydänkohtauksen, kun Wat Phon edustalla karttaa tutkiessani käärmeen pää muksahti korvan juureen olkapään päälle. Saakeli, ei tolleen voi säikytellä ihmisiä!

Mut lopulta meistä tuli kavereita ja silittelin mun uutta kaveria hetken aikaan. Käärmeen nahka on muuten hirmu pehmeä, ei yhtään karhea niin kun oon aina luullut. Mulle ei kylläkään ikinä selvinnyt, miksi tuo ukko oikeastaan kulki ympäriinsä käärme harteillaan?! Koska mulle se ei ainakaan yrittänyt myydä mitään "ota käärme harteille, otan kuvan, ja maksat 10 bahtia" tai vastaavaa, kuten kaikki yleensä täällä.

Temppeliharhailun jälkeen alkoi nälkä iskeä, joten tämmönen herttainen mummo iski mulle annoksen nuudelia ja sekoituksen vähän kaikkea, jonka sisältöä en tiedä enkä välttämättä haluakaan tietää.

Ja hyvää oli! Hintaa 40 bahtia eli about euro.

Matkalla takaisin hotellille piipahdin vielä jollain matkan varrelle sattuneella temppelillä.

Reitti selvä!

Asiantuntijat olleet asialla

Tänään oli eräällä tapaa myös ikimuistoinen päivä: en eksynyt kertaakaan ja osasin lukea karttaa, ihan itse! Kyllä mä vielä opin. Illalla kävin syömässä, aikomuksenani maistella vähän kaikkea pikkukojuista. Suunnitelma lähti hyvin käyntiin napatessani pari jumalaisen hyvää kasviskevätkäärylettä. Mutta sitten...näin Subwayn. Ja kyllä, tunnustan - olin jo niin nälkäinen, etten voinut vastustaa. Hotkin patonkini ja painuin onnellisena nukkumaan.

Nyt sitten istun hotellin aulassa, check out oli jo pari tuntia sitten. Äsken juttelin 62-vuotiaan kanadalaisen reppureissaajaukon kanssa, joka on kahden kuukauden matkalla. Olin melkein otettu, kun tämä herra luuli mua australialaiseksi. Ei sillä, että haluaisin olla, mutta päätteli niin kuulemma mun englannista. Kiitoksia vain.  Nyt suuntaan kaupungille päiväksi, ehkä vierailen Kansallismuseossa (älkää kysykö miksi, mutta nyt on museofiilis) ja illalla kello kymmenen juna lähtee puksuttamaan kohti pohjoista. Seuraavaa päivitystä tiedossa siis Chiang Maista!