Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

Se on Bangkok ny sit

tiistai 6. marraskuuta 2012

Se on Bangkok ny sit

Tiedät olevasi Bangkokissa, kun ensimmäiset tervetulotoivotukset tulevat lentokentän nurkalla muutaman leidiboyn suusta. Tiedät sen myös siitä, että baarien sisäänheittäjät pukeutuvat "We don't check ID cards"- paitoihin. Opiskelija-, ajo- ja lehdistökortteja voi näppärästi ostaa kadulta. Lopulta varmistut asiasta, kun huomaat tinkimisesi olevan täysin hyödytöntä: hameen hinta ei tipu n. 6 eurosta mihinkään, koska myyjät ovat oppineet miten turisteilta saa rahat pois. Antaa olla.

Viikko Kutalla hujahti taas hetkessä, vaikka oikeastaan mitään erityistä ei tehty. Paitsi otettiin vähän mustetta iholle, jottei vaan Bali pääse unohtumaan. Essi otti torstaina norsun niskaan ja lähtiessä huikkasi studion pojille, että nähdään huomenna. Kovasti tatuoinnista olen haaveillut, mutta neulakammoisena ajattelin, ettei tämä jänishousu semmoiseen kykene. Perjantaiaamuna Essi sitten kysäisi monelta mennään studiolle. No hitto. Mennään vaikka neljältä. Ja sitten mentiin.

Minä (hehkeänä), Naz, Adam ja Essi tiistaina Alleycatsissa juhlistamassa Adamin paluuta Aussilaan.

Skygardenin kattoterassi

Oikean korvan taakse sitten hakattiin teksti "happiness". En nyt sen enempää lähde aukomaan mun mielen syövereitä ja selittelemään miksi juuri se. Sanottakoon vain, että Bali opetti paljon, ja "10 askelta onneen"- elämäntaito-oppaiden selailu ja Paulo Coelho ovat tehneet tehtävänsä. Sen siitä saa. Nyt on pikkutatska kokeiltu (eikä edes sattunut kun vähän vaan lopussa, pojilla oli jotain ihmevoidetta, jota ne läträsi mahdottomat määrät. En tuntenut mitään, kun Essi kertoi jo H-kirjaimen olevan valmis!) ja the tatska saattaa vielä tulla joku kaunis päivä.




Kutalla meidän piti mukamas surffata hirmuisesti ja tulla ammattilaisiksi. No eihän siitä sitten mitään tullut, laiskoja kun ollaan. Kyllä me kerran päästiin ihan laudoille asti, mutta lopulta köllittiin vaan niillä laineiden liplattaessa, aallot kun katosi samantien kun upotettiin varpaamme meriveteen. Yksi aalto oli meidän aikana ja sekin feilattiin. Sitten tulikin tatskat molemmille, eikä meriveteen enää ollut asiaa. Hups.

Mitä Bali lopulta antoi minulle? Taidon nauttia elämästä: Hymyile joka päivä, unohda aikataulut ja suunnitelmat, katsele merta hyvässä seurassa ja olet onnellinen. "Don't worry, just relax and be happy", kuten meidän sijaisveli Gilillä jaksoi aina muistuttaa. Opin, että on ihan ok syödä käsin. Opin, että on ihan ok matkustaa kolmisin skootterilla (vaihtoehtoisesti myös kaksi ihmistä + koira, sillä Leon koira rakastaa yli kaiken matkustaa skootterin etuosassa). Opin, että onnea ei mitata rahassa, ei edes moottoripyörän koolla tai surffilaudan pituudella. Rohkenin käydä myös jo paikallistenkin luona kyykkyvessassa (se on muuten jännää touhua se, oikeastikin!). Sääntöjen noudattamatta jättäminen onkin yhtäkkiä ihan ok, kunhan ei jää kiinni. Poliisien tehtävä on rahastaa turisteja. Joka nurkalta löytyy tatuointiliike (ja kaikilla on tatuointeja). On ihan ok, että monet kaupungin pääväylistä ovat keskimäärin kolme metriä leveitä ja myös autot tunkevat niille täysin huoletta. Mikään ei tunnu enää tavallisemmalta kuin töötin käyttö ihan vain ilmoitusluontoisena asiana: "Täältä tullaan, pois alta!" Ja ennen kaikkea, on ihan ok jutella tuntemattomille, koska he voivat todellakin olla vilpittömästi vain ystävällisiä ja kiinnostuneita taustastasi. Se oli asia, josta nautin Balilla ehkä eniten. Lukemattomat kiehtovat elämäntarinat ja alkuperät olivat Balin parasta antia, ehdottomasti.

Lopuksi vielä opin valtavasti kiitollisuutta siitä, että saan matkustaa. Siitä, että minulla on passi, mahdollisuus saada viisumi lähes mihin vain ja kotimaassani on vahva valuutta, mikä mahdollistaa matkustamisen. "You're so lucky" oli lausahdus, jonka kuulin lähes päivittäin. Koska Indonesia on pääosin muslimivaltio (vaikkakin Balin pääuskonto on hindulaisuus), jokainen indonesialainen on varteenotettava terroristikandidaatti. Joten nekin onnekkaat, jotka jonkin ihmeen kaupalla saavat rahat kasaan, eivät välttämättä ikinä pääse poistumaan maasta viisumivaikeuksien takia. Viisumin saavat lähinnä ainoastaan ne, joilla on kontakteja etukäteen kohdemaassa.

Toisaalta, en ikinä oppinut, miten Indonesian tapainen valtio oikein pysyy kasassa ja miten sen kansalaisilla on kuitenkin yhteinen identiteetti. Maassa on yli 700 kieltä ja murretta ja se koostuu yli 17 000 saaresta: Jaava, Bali, Sumatra, Kalimantan, Lombok, Sulawesi, näin joitain suurimpia mainitakseni. Jokaisella saarella tuntuu olevan täysin oma kulttuurinsa, ja en usko, että voin kerskua nähneeni Indonesiaa kovinkaan syvälti käydessäni ainoastaan Balilla (kuten 80% kaikista turisteista Indonesiassa), joka vieläpä on tämän muslimivaltion ainoa hindulainen saari. Kuulinkin erään tunnuslauseen, "Bhinneka tunggal ika", joka tarkoittaa "erilaisuudessaan yhtenäistä" tai "monta, silti yksi". Se kuvaa mielestäni osuvasti maan monimuotoisuutta. Se onkin yksi syy, miksi vimma palata Indonesiaan (ja Balille....) on niin suuri. Tahtoo nähdä lisää!

Viimeisenä päivänä Balilla oli kivaa. Sunnuntaiaamuna hyvästelin Essin ja marssin rannalle, mihin muuallekaan. Istuttiin huterilla muovituoleilla, kuunneltiin reggaeta ja kippisteltiin vähän viskillä (hyi). Kolme vuotta Balilla asuneen jenkki-Kevinin kanssa juteltiin elämän tarkoituksesta ja onnellisuudesta. Hän väitti kivenkovaan, että jos aloitan näin nuorena matkustamisen, en tule enää palaamaan Suomeen. Hän on matkustanut yli 120 maassa ja sanoi, ettei missään muualla kuin Balilla ole näin ystävällisiä ihmisiä - enkä epäile yhtään.

Biitsitoverini Dede



Auringonlaskun jälkeen muut olisivat kovasti halunneet suunnata auringonlaskujatkoille ja ulos, mutta tyydyin kiltisti köpöttelemään takaisin hostellille. Vietettiin Nazin kanssa rento leffailta (Crazy, Stupid, Love, arvatkaa vaan kuka valitsi leffan haha), joka todellakin osoittautui rennoksi, kun molemmat nukahdettiin ensimmäisen puolen tunnin aikana. Täällä muuten leffat (ja tv-sarjojen tuotantokaudet) maksaa 10 000 rupiaa, eli n. 0,80e/kpl. Voi miten mun olisikaan tehnyt mieli hamstrata niitä läjäpäin, mutta ei ne lopulta mahtuisi mihinkään kuitenkaan.


Viimeinen auringonlasku Kuta Beachilla tältä erää

Aamulla Naz heitti mut lentokentälle (nyt on kokeiltu myös 2 ihmistä + valtava rinkka-yhdistelmä skootterilla, toimii). Perillä Bangkokissa nappasin heti kunnon kartan lentokentältä ja pyysin infosta selkeimmät mahdolliset ohjeet bussilla perille sinne, mistä meinasin etsiä itselleni majapaikan. Ok, bussi numero 29 BTS Michinille ja sieltä bussi 541 Kawan Roadille. Helppo nakki. Tai siis, olisi tietysti jos bussipysäkkien nimet olisi kirjoitettu länkkärikirjaimilla, mutta kun ne on thaiksi. Siinä sitten jännityksellä köröttelin paikallisbussilla menemään toivoen, että rahastajanainen muistaa pyyntöni näyttää minulle oikea pysäkki. Kummassakaan bussissa ei mua onneksi unohdettu ja perille päästiin puolentoista tunnin istumisen jälkeen. Nyt todellakin tiedän, miltä tuntuu olla lukutaidoton ja se on muuten aika syvältä. Mutta perillä olin, ihan itse navigoineena ihan ilman takseja tai kädestätaluttajia, hyvä minä!

Khao San Road on pahamaineinen travellerighetto Bangkokissa, jonka Madventures tituleeraa myös Kaaostieksi. Kuulemani mukaan oikea paikka niille, jotka haluavat juhlia ikuista vappua brittien kanssa. Kutan jälkeen ei oikein houkutellut, mutta olin myös kuullut, että sen vieressä oleva Rambuttri Road on ihan ok, joten suuntasin sinne. Ensimmäinen hotelli, jota kävin katsomassa oli oikein kiva ja kun empiessäni hintakin alkoi tippumaan siihen luokkaan jota itse olen valmis maksamaan, päätin jäädä. Yhteinen vessa ja suihku on pieni miinus, mutta ne kompensoituvat sillä, että suihkusta tulee sentään lämmintä vettä. Ja mulla on ilmastointi, halleluja!

Illalla kävin kiertelemässä pitkin Khao Sania ja lähikatuja. Täällä ei tyrkytetä mitään niin hanakasti, mutta myös tinkiminen on aika olematonta. Myyjät olivat pääasiassa ynseitä. Kaikki ihmettelivät, miksi en suuntaa Pattayalle tai Phuketiin, siellähän kaikki muutkin suomalaiset ovat. Nii-in... Riisikin maistui kuivemmalta kuin Balilla. Mutta kyllä tämä tästä. Piristin äsken itseäni katselemalla lentolippujen hintoja Balille. Katsellaan nyt Bangkokia kahden yön verran ja annetaan sille tilaisuus. Ei se ole Thaimaan vika, että en vain ole kovin kiinnostunut siitä tällä hetkellä. Parin päivän päästä matka toivottavasti jatkuu junalla pohjoiseen. Huomisen projektina on vain hankkia junalippu ja katsella kaupunkia.

Tunnisteet: , ,

0 kommenttia:

Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu